Mistähän sitä edes aloittaisi… tänään aamulla koin jonkun poikkeuksellisen vahvan turhautumisen koko tätä paikkaa kohtaan. Kaikki tässä ”kaupungissa” alkoi ihan suunnattomasti ärsyttää mua ja olisin halunnut lähteä täältä mahdollisimman nopeasti takasin Espooseen. No se nyt ei ehkä ihan kädenkäänteessä onnistu, tai onnistuis jos asioita alkais järjestämään, mutta Hiski oli sitä mieltä, että oltaisiin nyt vielä …
Karvinen En ole koskaan tykännyt kissoista. Meillä ei perheessä ole ollut yhtäkään sellaista ja aina olen enemmän tykännyt koirista. Ollessani ammattikoulun ekalla luokalla, luokkakaverini kissa sai pennut. Hän sai minut puhuttua ympäri, että tulisin ja valitsisin kolmesta itselleni yhden, sillä muuten hän ei tiedä, mitä kissoille tekee, sillä hän ei voinut pitää niitä itse. Lupasin, …
Mistä tämän nyt sitten tänään aloittaisi. Olo on turhautunut ja ärtynyt. Jotenkin on semmonen olo, että ei ole mitään tekemistä ja elämä on yhtä sisällä istumista ja miettimistä, mutta mitään ei kuitenkaan koskaan tapahdu ja päässä pyörii päivästä toiseen ne samat asiat. Ulkona on hieno ilma, mutta tässä sitä istun sisällä koneen äärellä, mutta haluais …
Ihanaa, kun on vapaata. Eilen tuli vanha ystävä Espoosta meitä tänne olemassa olollaan ilahduttamaan. Harmi, että mun nykyinen unirytmi käskee mua viimeistään yhdeltä yöllä nukkumaan, joten ilta jäi vähän nuoreksi ja nukahdin kesken kaiken. Mutta onneksi kerettiin viettämään mukava päivä ja korkattiin mysökin terassikausi. Oli meinaan niin lämmintä, että lyhythihasella pärjäs erittäin hyvin! Tippaakaan lunta …
Taas on pääsiäinen. Tuntuu, että se edellinenkin vasta oli. Tää viimenen vuosi on mennyt, kuin siivillä lentäen. Myöskin on ollut paljon muutoksia ja niin iloa, kuin jonkun verran suruakin. Henkisesti olen kasvanut ihan hirveästi, voisi varmaan myös sanoa, että lopultakin aikuistunut. Mietin asioita pidemmällä tähtäimellä, koetan olla järkevä rahankäytön kanssa ja ajatella myös muita ihmisiä …
En ole koskaan ollut mikään erikoinen koirankouluttaja (vaikka koiria meillä on ollut syntymästäni lähtien erilaisia), eikä minun oikeastaan ole ikinä tarvinnut opettaa koiraa, koska äitini on hoitanut sen puolen, kun on niin innostunut ollut agilitysta ja tokosta (lisäksi itse pyörin päiväni tallilla, sillä ylä-asteen aikana minulle tuli ensimmäinen hevoseni). Nyttemmin oman pennun kanssa mulle on …
Aivan mielettömän ihana ilma oli, kun aamulla raotin verhoja! Aurinko paistoi ja mittari näyttä 11 astetta. Söin pikaisen aamupalan ja suuntasin tallille. Nykyään, kun meitä on siellä aika monta (vaikka pikkutalli onkin), on harvinaista herkkua saada puuhailla itsekseen siellä. Eli ana, kun vaan sattuu vapaata olemaan, niin kiiruhdan tallille jo aamupäivällä. Tämä päivä olikin ihan …
Mikähän siinä on, että kun on vapaapäivä, niin ei todellakaan nuku sitte niin pitkään, kuin voisi? Tänäänkin heräsin jo puol 11 aikoihin, kun unelmoin uinuvani ainakin kahteentoista. Eilen alkoi antibioottikuuri, nappulat ei taida oikeen sopia mulle, kun ensin alkoi eilen huimaamaan ja nyt on jo toista päivää kova päänsärky särkylääkkeestä huolimatta. Tulehdusoireet on sentään helpottuneet, …
Ihanaa, kun lumet on melkein sulanut! Hevoset vaihtaa talvikarvaa ja Donnakin oli päättänyt nauttia kokovartalo mutakylvystä! Oli melkoinen työ saada tamma sen kaiken mutakerroksen alta näkyviin. Päivät on menneet ihan samaa rataa. Tuntuu, että on niin väsynyt ja kiireinen, ettei kerkee tekemään edes yksinkertaisimpia asioita valmiiksi. Tänään aamulla repäisin sen verran itsestäni, että siivosin vähän …
Ja aamu alkoi taas väsyneesti ja pösön nokka suuntasi, minnekäs muualle, kuin töihin. Aloitin sitä, mihin olin eilen jäänyt ja puolenpäivän aikaan olin jo ihan rättipuhki poikki. Päivä nyrjähti vielä vähän sijoiltaan, kun muuan asiakas, joka tuli aika lähellä sulkemisaikaa lähti suuttuneena pois, koska en ehtinyt palvella häntä ilmeisesti tarpeeksi nopeasti, kun kassalla olevalla asiakkaalla …
Työpäivät on mennet pitkälti saman kaavan mukaan. Tavaroiden siirtelyä ja järjestelyä. Kauhee homma ollu ja illalla sitä on vaan ollu niin hirveen poikki, ettei oo jaksanut enää yhtään mitään. Onneks on koirat töissä mukana, niin ei tarvi niitä lenkitellä vielä kaikenlisäksi. Tälle päivälle sattui töissä vielä niin, että tuli yhteensä seitsemän kuormaa, jotka on kaikki …
Aamu tuli, niin kuin joka ikinen muukin aamu. Tosin tänään nyt ei varsinaisesti ollut sellasta ”vakiovitutusta”, mikä mulla on yleensä aina, kun avaan silmäni… viime aikoina olen vaan ollut väsynyt. Silmiä painaa, kun koittaa pukea vaatteita päälle, silmiä painaa töissä ja niiden jälkeen. Toisinsanoen mä oon koko ajan ihan sika väsynyt. Johtuu varmaan tästä keväästä, …
No niinhän se on, että kun kerrankin saisi nukkua ja herätä rauhassa, niin et kyllä saa! Hiski soitti aamulla, kun oli päässyt autolle, että se on jäänyt sen kanssa jumiin tohon hiekkakentälle (mä sanoin eilen, kun ajettin siihen: ”älä aja siihen, kun se jää jumiin”… kiskoin siinä sitte vaatetta päälle silmät ristissä ja katselin ikkunasta, …
Sitten viime torstain ei ole sattunut paljon yhtään mitään. Donnan vuohisessa oleva turvotus oli laskenut, kun viimeksi katsoin. Syynä on nyt aivan varmasti kengitys, joten se asia menee nyt vaihtoon. Lauantaina suunnattiin kulkumme Espooseen, ennen sinne lähtöä käytiin ostamassa meille molemmille uudet kengät. Tänään tultiin kotiin ja tarkoitus olis kohta lähteä syömään tuttavapariskunnan kanssa. Ilma …