Lumen tuloa ei voi estää
Sunnuntai aamu aukenikin varsin myrskyisissä olosuhteissa. Ulkona kävi melkoinen tuuli ja lumituiverrus, kun kahlailin nietoksissa koirien kanssa. Mun ratsastustunti olikin tänään vasta neljältä ja elättelin toiveita siitä, että oltaisiin tunti sään takia peruttu, kun oli ihan hirvee laiskotus koko aamun, mutta opettaja meinas, että ihan hyvä ilma, pidetään tunti.
Löysin tieni tallille tunnin ennen opettajaa, että kerkesin siivoamaan karsinan ja laittelemaan kaiken valmiiksi, että pääsen mahdollisimman nopeasti lähtemään tunnin jälkeen. Ehdittiin 10-15 minsaa kävelemään ja vähän ravailemaankin ennen opea. Sitten kun hän saapui paikalle, pistikin hän meidät aivan tosi koville. Väistöjä harjoiteltiin (jotka kuumentaa Donnaa aina ja saa mutkin ihan hermostumaan) ja sitten otettiin myös laukat pellolla, koska kenttä oli aika liukas. Olin niin puhki tunnin jälkeen ja niin oli heppakin! Tunti oli taas tosi hyvä ja opettavainen, mutta jukolauta, että tämä opettaja saa ihmisen väsyksiin (positiivisessa mielessä)! Donnakaan ei naksunut yhtään mistään, tosin takajalkaansa se kolautti pienen vekin pellolla laukkaillessaan.
Kaupassa käytiin ja heitin koirat tosi pikaisesti ulos, kun tultiin takaisin. Nyt en poistu kotoa enää minnekään!
Päivä 14: Talvikuva

