Lainaa.com

Elämää päiväkirjan muodossa

28.10.2011

28.10.2011, tiiuli

Hyvää syntymäpäivää minulle! Tänään meni 24- vuotta rikki, niin kauan olen tallaillut tämän pallon pinnalla. Aamusta kävin tallilla (olin ajatellut ihanaa synttäriratsastelua, mutta Donna ei käyttäytynyt ihan parhaimmillaan) ja sitten pari tuntia siivoiltiin kotia miehekkeen kanssa. Viiden aikaan mentiin Rossoon syömään muruna ja ”pikkuveljen” kanssa. Oli tosi hyvää ruokaa, nam!

Toisin, kuin edellis vuosina, niin tänä vuonna todella odotin synttäreitä ja olin niistä iloinen. Päivä on ollut aikalailla sellainen, kun kaikki muutkin päivät, paitsi, että mentiin tosissaan syömään ja sain parit lahjat. Lahjoja olen saanut pitkin kuukautta jonkunlaisia jo etukäteen. Pistin tukkaan lisää väriä tänään itse. Ensin tein niin pilkuntarkkaan, kunnes kyllästyin ja päätin, että kaadan vaan ainetta käteen ja toivon parasta… lopputulos oli sikana parempi, kuin vanhalla tekniikalla! Väri oli älyttömän tasainen. Vaikka kulutin värjäykseen huomattavasti vähemmän aikaa, kuin ennen vain sotkemalla värin päähän! Kävin myös hakemassa uuden SIM kortin puhelimeen, joten nyt toimii sekin. Ollut ihan kiva päivä, onneksi se ei ihan vielä myöskään ole loppunut, vaan saan nauttia vielä muutaman tunnin syntymäpäivästäni!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *