Siihen se loppui tämäkin viikko sitten! Tarkoitus oli tehdä tästä päivästä kuvapostaus, mutta mulla ei taida olla yksinkertaisesti viitseliäisyyttä siihen. Eniveis, otin kuitenkin aika paljon kuvia tänään ja tämä postaus onkin täynnä niitä sitten osittain muun tekstin joukossa.
Nukuin yllättävän pitkään tänään. Heräsin minuutti ennen kellon soittoa. Aina ekaksi aamuisin, mä laitan mun tukan ja naaman kuriin, ennen kun voin tehdä yhtään mitään muuta. Poikkeuksellisesti söin tänään myös aamupalan ennen liikenteeseen lähtöä. Yleensä syön aina vasta töissä. Näin vapaapäivisin tuo työkuvio jää kuitenkin pois laskuista.

Näillä tuotteilla saan hiukseni ja naamani kuriin: suoristussuihke, hajustamatn deodorantti, BodyShopin vanilja hajuvesi, luomiväri paletti, musta kajaali ja ruskea kulmakynä. Kuvasta jäi puuttumaan musta ripsiväri.
Käytin koirat ulkona ja pukeuduin tallille. Mulla oli tänään tunti. Opettaja toi mukanaan gramaanit, joita halusi kokeilla Donnalle, joten odoteltiin ennen varusteiden laittoa häntä. Siitä sitten suunnattiin kaikki yhteistuumin kentälle. Tänäänkin oli paljon laukkatyöskentelyä. Häpeäkseni täytyy myöntää, että teen aivan liian vähän aioita oikealle Donnan kanssa ja tunnilla opettaja totesikin, että se on ihan tosi vino. Nyt joudun tehokuurisesti alkamaan korjaamaan tätä vinoutta, minkä olen osin itse aiheuttanut. Olen vaan vähän semmoinen lusmu välillä, että tekisin mieluummin niitä asioita, jotka on helppoja (eli vasen kierros). Myös ratsastuksen on tarkoitus sijoittua enemmän kentälle, kuin maastoon, jotta saadaan laukka oikeaankin kunnolla pyörimään!
Tunnin jälkeen huristin kaupan kautta kotiin ja tein pippuripihvejä, perunoita ja salaattia. Voi että oli hyvää! Olen vähän sellainen kulinaristi, että nautin, kun saan kotona aikaiseksi jotain sellaista, mistä ravintolassa joutuisi maksamaan paljon. Päivä on ollut ihanan aurinkoinen ja olenkin jo parvekkeella siitä nauttinut kera siiderin ja jäiden! Sinäpä se taas tältä erää. Katson, jos saisin sitä videopostausta aikaiseksi, sen toteuttaminen ei vaadi niin suuria ponnistuksia.
ps. Mun Gina Tricot tilaus on tänään lähetetty, en malta odottaa, että ne saapuu tänne asti!