Niinpä niin. Meinasin aloittaa, että sunnuntait ne ei oo helppoja päiviä sitten ollenkaan, mutta hiffasinkin yhtäkkiä, että tänään on itseasiassa tiistai. Mulla oli ihan kiva aamupäivä (aamua lukuunottamatta, heräsiin ysiltä sihen, että hirvee ulosteen käry valtaa asunnon. Syyllinen oli Nuppu, jolle oli sitten tullut ripuli ja raukka oli mennyt vessaan hädälle), vaikka meidän aikeet vähän meinasikin vesittyä sateiseen ilmaan. Kuitenkin lopulta saatiin poutasää ja suunnattiin Anun kanssa ratsastamaan. Käytiin kävelylenkki ja höpöteltiin niitä näitä. Oli tosi kivaa ratsastaa jonkun kanssa, yleensä menen vaan yksin.
Käytiin kaupassa hakemassa ruokatarpeita, mutta kotona kaikki heittikin taas häränpyllyä ja kohta taas oltiinkin sitten aseet tanassa. Varmaan olen ikävä ja tyhmä ihminen, kyllä mä sen tiedän. En osaa leikkiä muiden leikkejä ja olen ihan erilainenkin. Ehkä siks mun ihmissuhteet ei niin usein menestykään, kun mun kanssa on niin mahdoton olla. Ja vaikka kuinka yrittäisinkin, niin sitten yritän liikaa. Parasta ois, kun vois asua jossaan ihan skutassa, missä ei ole ketään muita. Sitten ei tulis mitään vitun kriisejäkään mistään kenenkään kanssa koskaan. Mutta niin, tämmöstä tää elämä on. Kolhuja jos jonkunlaisia, eihän niiltä oikeesti voi välttyä.
Päätin nyt uskaltaa ja ottaa itseäni niskasta kiinni. Ensi kerralla, kun alkaa noiden laulu formaattien haut, niin täytyy kai vaan heittäytyä mukaan, tai sitten alkaa käyttämään hyväkseen niitä suhteita, joita on. En oo vielä kokenut sitä kaikkea, mitä elämässäni haluan kokea ja aika on tälle nyt kypsä, joten on aa ottaa itseään niskasta ja mennä kokeilemaan. Mulla on monen mukaan kaunis laulu-ääni, joten sen suhteen ei ainakaan ole hätää. Olenko esiintyjä? En tiedä.