Suuntasin aamusta tallille koirien lenkityksen jälkeen. Olin vähän kahden vaiheilla maaston ja kentän suhteen, mutta päätin, että jos tänään mennään kentälle, niin huomenna voidaan pitää maastoilupäivä.
Laukannostoihin kestyin jälleen. Oikealle laukka nousee ekan kerran OK (tänään tuli muutamia ravipätkiä väliin), mutta sitten aklaa poikittelemaan ja häsläämään. Jouduin monta kertaa kääntämään voltille, että taipui oikeaan suuntaan ja sain asetuksen sinne, minne pitikin. Se on sanoinkuvaamattoman raivostuttavaa, kun se vaan jäkittää vinossa ihan väärään suuntaan! Saatiin nostoja kuitenkin tehtyä, kun sain se yllätettyä ja viimeinen nosto lähti suoraan käynnistä ja oli tosi magee! Vasemmalle laukat nousee, kuin unelma vaan. Loppuun tehtiin sitten kahdeksikkoa ravissa. Ei meinannut millään malttaa ja kaahotteli vaan menemään (muistin kuitenkin asettaa kunnolla taas oikeaan), sitten keksin ottaa mukaan pysähdyksiä vähän missä sattuu ja kas, kun alkoi taas kuuntelemaan. Kaikenkaikkiaan meni kuitenkin ihan mukavasti ja olin ihan tyytyväinen.
Ajellessani tallilta kotiin soitti isäni ja kysyi tulemmeko mökille syömään. Siippa oli asiasta erimieltä ja jäi kotiin. Möksällä söin ihania pihvejä ja lohkoperunoita, sekä raikasta salaattia (oi että oli muuten hyvää!) ja nappasin takaisintulomatkalle kyytiin mummini ja tätini.
Loppu illasta toivoin, että voisimme mennä käymään siipan kanssa terassilla, mutta taitaa jäädä se väliin tältä päivältä. Jos joku ihana pk-seudun kaveri lukee tätä, niin Miss you much!! Sitten, kun pääsen sinne takaisin, niin mulla on aina seuraa, eikä tarvitse miettiä, mitä tekisi tänään. Polvi on valittanut koko päivän ja olen ollut eilisestä lähtien vielä kaikenlisäksi mahataudissa (luulen, että se johtui perunoista, joita söin) ja nyt tänään illalla huomasin, ettei se ole mennyt vielä kokonaan ohitse. No ei se mitään. Mulla on vielä yksi siideri (skumppaakin jäi eilen juomatta, mutta on jo nyt pilalla), joten taidan korkata sen ja mennä partsille haaveilemaan siitä terassista. Adiós!