Lainaa.com

Elämää päiväkirjan muodossa

Maanantai

25.06.2012, tiiuli

Yiritn aloittaa tätä mun opiskelurupeamaani, mutta avattuani ensimmäisen tehtävän, kyllästyin jo…tarkoitus olisi siis lukea nyt merkonomiksi tämän työn ohella, mutta opiskelu innon löytäminen ei ole ihan helppoa…perjantaina pitäisi mennä tekemään kilpeilija analyysia jonnekin ja raapustaa siitä tekstiä n. kahden A4:sen verran.

Työpäivä meni ihan hirveän nopeasti tänään, vaikka olikin maanantai. Tulin töistä suoraan kotiin, koska ulkona oli ihan paska ilma ja ajattelin, että ehtiihän sitä ratsastaa sitten torstaina (ti menisi ratsastuksenopettajani ja ke hoitaja). Kuitenkin, kun tulimme kaupasta ja ilma oli tyyntynyt, harmitti, kun en mennyt! Enkä tietenkään ihan yömyöhällä kehtaa toisten pihaan mennä häiriköimään. Päätin, että ostan uudet sadevaatteet (kissa kusi vanhat), jolloin pieni sade, tai isompikaan ei ole este ratsastamiselle (myöskään syksyn tullen).

Ruuaksi syötiin tänään eilen tekemääni mureketta, voisin vaikka heittää tähän ohjeen siitä samalla: 500g jauhelihaa, 200g juustoraastetta, 3 ruokalusikallista korppujauhoja, yksi kananmuna, kermaviiliä, sipulikeittopussi.

Ensin sotketaan korppujauhot ja kermaviili keskenään. Lisätään muna ja sipulikeitto pussi ja sotketaan hyvin. Sitten joukkoon jauheliha ja juustoraaste- sotketaan kunnolla. Voidellaan vuoka ja tehdään murekkeesta käsillä soikion muotoinen (sama se minkä muotoinen se on) voideltuun vuokaan. Vuoka uuniin 200 asteeseen n. 45-60min.

Me paistettiin murekkeen kanssa maustettuja lohkoperunoita ja tehtin salaatti, nam että oli hyvää!

Syötiin vielä tänäänkin eilistä ruokaa, tosin uudet lohkot piti ostaa, kun kaikki syötiin eilen, mutta mureketta jäi. Huomenna olisi ruokalistalla spagettia ja jauhelihakastiketta, voisin vaikka jakaa tähän vielä tämän jauhelihakastikkeeni:

400g jauhelihaa, 1 pussi spagettikastiketta (maggi?), ruokakerma.

Paistetaan jauheliha, lisätään 3-4dl vettä, lisätään spagettikastike pussi ja annetaan saostua. Lopuksi lykätään joukkoon ruokakerma ja annetaan pieni hetki olla, kunnes nostetaan pois vetäytymään. Helppoa ja hyvää.

Jopas tämä nyt menikin hyvin ruoka aiheiseksi blogaukseksi tänään, nyt viettämään loppuun tätä laiskottelu iltaa ja kohta koirat ulos. Tänään olisi luvasa elokuva Odine. Eilen katsoin suomalaisen Rat King:in, josta jäi lopun kymmenisin minuuttia näkemättä, koska jokin meni pieleen. Ajattelin vielä saattaa sen päätökseen. Suomalaiseksi se oli ihan Ok, joskin ei mitenkään erityisen hyvä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *