Lomaa jälleen viettelen, tosin nyt vain ihan normaalia kahden päivän vapaata vain, ylihuomenna palaan taas sorvin
ääreen.
Töissä onkin viime aikoina ollut hommaa, jos jonkunlaista, kun meillä nyt siirtyy tavarat ja hyllyt ja vaikka mikä muuttuu. Täytyy sanoa, että osa muutoksista on ihan hölmöjä, mutta ei se auta, kun mennä mukana vaan, kun ylempi taho saa päähänsä näitä tyhmyyksiä…
Tänään heräsin sen verran aikaisemmin, että kerkesin viemään ton kihlattuni töihin. Sieltä suuntasin melko suoraan kulkuni sitten tallille. Aivan ihana ilma oli tänään ja lämmintä!
Donnakin oli niin hyväntuulinen ja toimi, kuin ajatus. Kerrankin muistin myös pitää oman käden pehmeänä, joustavana ja ennen kaikkea paikoillaan. Tehtiin raviharjoituksia kevyessä- ja harjoitusravissa ja sitten myöskin paljon eteen-alas hommia taas. Oli niin rentoa ja mukavaa menoa, että en taas muista, että ratsastaminen olisi ollut pitkiin aikoihin itsekseen näin miellekästä! Laukkaa me ei oteta enää, jos ei kenttä parane. En halua ottaa enää sitä riskiä, että tamma kaatuu.
Talleilun jälkeen poikkesin töissä ja olin siellä hetken aikaa, ennen kuin lähdin mun ratsastuksenopettajan tallille. Olin luvannut, että menen tänään hoitamaan sen hevosta Ypäjän keskiviikko kisoihin. Olin innoissani, kun kerrankin taas pääsi johonkin tapahtumaan, kun ei noissa muutoin tule käytyä. Opettaja hyppäsi hienosti hevosellaan ja muutenkin reissu oli kiva (vaikka kylmä). Olin jotenkin niin sairaan hyvällä tuulella, siis ihan superpäivä takana ja ennen kaikkea se, että Donna oli niin sairaan hieno! No, illalla sitten mainitsemattomista syistä totesinkin päivän olevan ihan paska.
Ilon tilalla on nyt suuri harmistuminen ja se jos joku suorastaan vituttaa mua ihan hirveesti.
No, asiasta vielä hevoskisoihin:
Yksi asia, minkä pistin merkille paikanpäällä oli ratsukoiden tosi ajattelematon käytös. Suurin osa ei väistä ja juoksee päin. Kauheeta kyräilyä ja juoruilua ja arvostelua muista. Kateus on tylsä asia, se saa ihmiset näyttämään ikäviltä. Mietin juuri, että en varmaan itse uskalla koskaan mennä mihinkään hevoskisoihin Donnan kanssa juuri tuon kaksinaamaisen ja ikävän käytöksen vuoksi. Jos hevosella on punainen rusetti hännässä, se tarkoittaa sitä, että hevonen potkii… ja silti sinne takapuolen taakse on pakko tunkea oman hevosen kanssa!
Voi, kun ihmiset ajattelis joskus vähän omaa nokkaansa pidemmälle.