Mistä onni kumpuaa ja kellä siihen on oikeus? Riippuuko se aina elämänlähtökohdista, sekä onnellisesta lapsuudesta? Onko sillä väliä, onko perhe rikas vai köyhä? Entä miten aikuisiällä, periytyykö köyhyys, tuleeko köyhien talouksien lapsista aina samanlaisia alipalkalla ja huonolla koulutuksella toimeen tulevia työmyyriä, jotka kamppailevat jatkuvasti pitääkseen talouden pystyssä mielenterveyden uhallakin, kun taas hyvä talouksisen perheen lapsesta tulee automaattisesti hyvään ammattiin valmistuva tilanteessa, kuin tilanteessa pärjäävä ihminen, jolla on ollut jo nuorena hyvät mahdollisuudet ponnistaa ylöspäin vanhempien rahoilla ja vaikutusvallalla?
Sanotaan, että jokainen voi itse määrittää elämänsä suunnan ja tulla ihan siksi, miksi haluaa. Se ei silti päde kaikkeen. Toinen haluaa lääkäriksi, mutta vuosi vuodelta tyrii pääsykokeet. Lopulta vuosien yrittämisen jälkeen hän kyllästyy yrittämään ja löytää itsensä kaupan kassalta, jonne lupasi, ettei koskaan joudu. Ei sillä, että kaupan kassa olisi huono työ, se on työ muiden joukossa, mutta itse tähtään miellekkääseen työhön, jota haluan tehdä ja joka on minulle itselleni tärkeää. Myös itse olen joutunut jotkut unelmat ammateista jättämään taakseni, sillä en tule niihin koskaan pääsemään. Olin sitten kuinka motivoitunut tahansa, mutta mulla ei riitä mm. matematiikka pää. Itse ammateissa matematiikka ei ole vaikeaa, mutta pääsykokeissa on.
Sitten on niitä unelmia, jotka tulevat liian myöhään. Jos haluaa menestyä mm. jossain urheilulajissa, se pitää aloittaa jo nuorena, jolloin on mahdollista päästä nimekkäiden ihmisten siipien suojaan ja kehittyä aina aikuisiälle asti. Yli kaksikymppisenä ei enää pitkälle pötkitä, ikä tulee vastaan…
Mikä on sitten ihan perustallaajan unelma? Onko se omakotitalo, muutama kakara, koira, oma piha, yritys kenties? Vai sittenkin koti ydinkeskustassa, palvelut kaikki lähellä, ei lapsia, ei miestä, itsenäinen elämä?
Unelmia on yhtä paljon, kuin on ihmisiä niistä unelmoimassa, jokaisella on hieman eri. Omani olisi jota kuinkin tällainen: Oma hyvin jaloillaan seisova yritys, omakotitalo ja talli omassa pihassa maaseudulla. Kaksi hevosta, toinen kilpailuun, Donna saisi vietellä leppoisia päiviä harraste ratsuna. Yksi lapsi, joka saisi kaiken, eikä siltä puuttuisi mitään. Vakaa talous on yksi mun unelman kulmaehto. Raha ei tuo onnea, mutta se on mun mielestä osa sitä, kun ei tarvitse kamppailla laskujen kanssa ja pelätä koska koti lähtee alta. Tahtoisin myös sijoittaa asuntoihin. Yksi mulla onkin jo, mutta tahtoisin kaksi lisää. Mahdollisesti remontoitavia huoneistoja, jotka kuntoon laitettuaan voisi myydä tai vuokrata. Tässä kaiken keskellä tahtoisin vielä lukea itseni hevoshierojaksi ja pieneläinhoitajaksi. En tiedä, miten tämän kaiken saisin aikaan, koska mä tunnen, että mun tiimalasi alkaa olemaan niin täysi, että kohta pitäisi jo tietää, mitä ihmettä sitä aikoo tehdä. Päällimmäisenä mielessä kuitenkin pyörii nyt sen yrityksen perustaminen. Idea (muutamakin) olisi ihan valmis ja pankki piti siitä. Mutta yrittäjyydessä on paljon asioita, jotka eivät minua itseäni meinaa kiinnostaa. Mm. lukea niistä kaikista tosi tylsistä jutuista. Olisi yksinkertaista, kun voisi vaan laittaa yrityksen pystyyn ja rahaa tulis… mut eihän se ihan niin mee. Tällä paikkakunnalla ei kannata mitään yritystä laittaa pystyyn, täällä ei menesty mikään. Sitten on pieni pelko siitä, että toimiiko idea sitten lopulta ja onko niitä asiakkaita?
Loppuukohan tässä elämässä ”taistelu” koskaan? Onko joka päivä arvalla heittäen huono tai hyvä? Onko kaikki ennaltasuunniteltu ja joku naureskelee jossaan ja kirjoittaa elämän käsikirjoitusta kaikkine romahduksineen ja nousuineen. Jos näin on, voisi mun käsikirjoittaja alkaa pikkuhiljaa ryhdistäytymään ja kertomaan, mihin ihmeeseen mä olen oikeen menossa tai ainakin vähän tasasta tätä elämän möykkyisyyttä, ennen, kuin mä alan voimaan huonosti tässä kyydissä!? Tuleeko vielä sellainen päivä, kun kaikki on ihan selvää, sellainen, kun ei voi enää, kun vaan hymyillä, miten ihanaa se elämä oikeastaan onkaan..?