Tänään oli lyhyt työpäivä. Poikkesin tallilla mutsin autolla, kun oltiinkin tehty vahingossa tn kihlatun kanssa väärinpäin aamulla. Mun piti viedä se töihin ja hakee sitten myöhemmin, koska pääsin aikaisemmin, mutta yhtäkkiä tajusin istuvani pelkääjän paikalla duunin pihalla ja päätettiin sitten, että tuo mulle sit auton jossaan vaiheessa.
Koska kuitenkin se olisi mennyt tosi vaikeeks, lupasi mutsi, että voin mennä sen autolla tallille ja kävelen sitten koirien kanssa kotiin.
Työpäivä meni nopeasti hyllyjä siivotessa ja tallilla Donna otti aurinkoa tarhassa tarhakaverinsa kanssa. Tein hommat ja kävn vähän kopeloimassa sitä sen etujalkaa. Edelleen turvotusta nivelessä, ei ehkä kuitenkaan niin paljon, kuin aikaisemmin. Lepuutteli tyytyväisenä takajalkaansakin, joten ei se etujalka taida kipeä olla kuitenkaan. Silittelin ja halailin tammaa vielä, ennen kun lähdin pois. Tulee aina niin kauheen hyvä mieli, kun eläin osoittaa kiintymystä ihmistä kohtaan. Siinä se halaili takaisin ja nuuhkutteli mun naamaa. Voi miten ihana tamma.
Saa nyt nähdä miten käy pellavaismössön, kun tallinomistaja meinasi, että se pitää syöttää nyt sille jostaan muualta, kun mössö sotkee aika paljon, eikä kaltereita ja seiniä saa puhtaaksi (melkosta liisteriä), joten oli hommannut sille vadin, joka laitettiin sitten autonrenkaan sisään. Saa nyt nähdä, miten siinä sitte käy… va syökö se pellavaisen ja jättää peacemakerin ja soijarouheen syömättä, koska ne laitoin kuitenkin leipien kera kuppiin.
Posottelin sitten takaisin töihin ja nappasin koirat ja lähdettiin talsimaan kotiin. Oli oikeestaan tosi kivaa, kun aurinkokin paistoi ja kaikkee. Möhkiskin sai taas vähän tuntumaa muuhunkin, kun vaan tähän koti ympäristöön, mikä on erittäin hieno juttu, jos toi arkuus tosta hellittäis (toukokuussa alkaa meidän alkeis agility ryhmä). Muutenkin oli hyvä, että tuli tehtyä yksi pitkä lenkki. Koirat oli kyl niin kurasia, kun päästiin kotiin, että ensi töikseen ne sai pestä. Sitte koska olivat niin märkiä joutuivat jäämään vessaan ja tiskasin ison läjän tiskejä, ennen kun päästin ne pois.
Olin niin ahkeralla tuulella, että imuroin ja pesin lattiankin. Vein myös roskat ja mainokset. Ihanaa, kun on siistiä. Pistin vielä pyykit koneeseen, nyt kun meillä on se pesukoneliitäntäkin, niin päästiin nyt heti kokeilemaan pesukonetta. Oli tosi kiva, kun ei tarviinnu lähteä raahaamaan pyykkejä tonne alakertaan (vaikkakin kuivatushuone siellä on tosi hyvä ja iso ja pyykit kuivaa nopeesti), eikä tarvinnut varata aikaa, vaan voi pestä sillon, kun itselleen sopii.
Illalla paistetaan lettuja ja saunotaan. Pitäisi vielä lompsia käymään siwassa hakemassa muutama kylmä juoma ja sitten voikin nauttia loppu illan rauhasta.
Fiilis on ollut kaiken suhteen aika sekainen, mutta huomenna onneksi ajatukset vähän siitä selkeevät. Uskon kuitenkin, että kaikella on joku tarkoituksensa ja tässä tapauksessa taidankin tietää mikä se oli. Sai ainakin tuulta purjeisiin, jos ei muuta. Ja niinhän se on, että jos unelmiaan haluaa toteuttaa, niin niden eteen on jotaan tehtävä, mikää ei tapahdu itsestään.
Uskaltaisinkohan tähän loppuun varovasti sanoa, että keväiseltä näyttää… viimeksi, kun tein niin, oli seuraavana päivänä satanut tosi paljon lunta!