Mikähän siinä on, että kun on vapaapäivä, niin ei todellakaan nuku sitte niin pitkään, kuin voisi? Tänäänkin heräsin jo puol 11 aikoihin, kun unelmoin uinuvani ainakin kahteentoista. Eilen alkoi antibioottikuuri, nappulat ei taida oikeen sopia mulle, kun ensin alkoi eilen huimaamaan ja nyt on jo toista päivää kova päänsärky särkylääkkeestä huolimatta. Tulehdusoireet on sentään helpottuneet, nyt pitäisi popsia noita n. 4-5 päivää ainakin. Lisäksi olen vetänyt C-vitamiini tabuja ja D- vitamiinia. Pienen lasillisen sain alas myös karpalomehua, joka oli ihan sairaan pahaa.
Myöskään vapaapäivinä mä en oikeen osaa olla ”vapaalla”. Tänäänkin vähän siivoilin, laittelin pyykkiä, imuroin. Semmosta pientä touhuumista koko ajan. Mut toisaalta ne on niitä harvoja päiviä, kun jaksaa paneutua näihin asioihin, joita ei normaali arkiviikolla tee… ja onhan se paljon kivempi olla siistissä, kuin sotkuisessa kodissa.
Tallilla poikkesin ihan vaan sen verran, että vein sinne kengitysrahaa ja siivoilin Tontun karsinan. Ihanaa, että se tullaan nyt kengittämään, edellisen kengittäjän jäljiltä jalat ei näytä hyviltä ja siitäkään ei ole, kuin 9 viikkoa… Kunnolla ei ole viitsinyt edes ratsastaa, ettei jalat rasitu liikaa.
Nyt pitäis keräillä itsensä ja viedä koirat pitkälle lenkille. Ajatuksena olisi taas kävellä se 6 km. Illalla sauna päälle ja antibioottikuurista huolimatta aion kyllä juoda yhden siiderin!