Eli otsikon mukaisesti, tänään oli se päivä, kun meidän pikku Möhköfantti aloitti alkeisryhmässä.
Möhkis istuu "orava" asennossa
Järkytys oli suuri, kun siellä oli niin paljon koiria ja vieraita ihmisiä. Onneks mun äiti vetää sitä alkeisryhmää, niin edes kouluttaja oli tuttu ja turvallinen. Tänään harjoiteltiin putkea (sitä ollaankin jo kotona tehty), aitaa ja aidan ja putken yhdistelmää. Möhkis hogaskin ne tosi hyvin ja kykeni unohtamaan muut koirat ja hälinän (luojan kiitos se on niin ahne, että tekee mitä vaan ruuan eteen). Sillä välin, kun ei harjoiteltu, niin tehtiin sitten muita harjoituksia, mm. sivulle ja seuraa ja kontaktia. Ehkä hankalinta on, kun toi on tommonen sika söpö pikku sintti, niin kaikki haluaisi koskea siihen. Mutta kun se on tosi arka (arkuus jäi siitä, kun 13 viikkoisena äidin vanha koira puri sitä päähän niin, että sai kallonmurtuman) ja, jotta siitä saisi sosiaalisemman, ei ainakaan sitä saisi pelästyttää entisestään.
Moni (koiraihminenkin) tahtoisi kovasti koskea ja sitten mua vähän harmittaa, kun joudu sanomaan, että ei saa koskea, vaikka en tietenkään tarkoita olla tyly. Viimeisessä harjoituksessa mua vähän harmitti, kun meidän takana oli koira, joka haukkui, niin Möhkis ei suostunut kääntämään selkää sitä päin ja istu ja paikka käskyt oli ihan turhia. Mutta muuten se oli tosi onnistunut eka agility kerta. Lisäksi tuon arkuuden takia on tosi hyvä, että se altistuu tollaselle hässäkälle. Meillähän on tavoitteet kuitenkin aika korkeella.
Yks asia, mikä teki noista harkoista haastavaa oli lisäksi se, että mähän en sitten saanut tänään niitä antibiootteja. Sille näytteelle halutaan vielä tehdä viljely, jotta saadaan selvitettyä, että mikä antibiootti tähän nyt sitten parhaiten tehoaa. Koska huominen tulee olemaan samanlainen ”pakkojuostavessaanauauau” päivä, sain huomisen sairaslomaksi. Tänään mulla oli vapaapäivä. Sitten pliis God, tää helpottaa keskiviikoks ja voin palata taas työn ääreen.
Niin, tosiaan mua tais jännittää niin paljon tää rka agility Möhkiksen kanssa, että unohdin kokonaan koko pissatuksen. Kotiin, kun pääsin, se muistuttikin sitten todenteolla olemassa olostaan…
Muutenhan päivä onkin sitten mennyt just sillä tavalla, että juoksen siellä vessassa koko ajan ja nappailen tulehduskipulääkettä parin tunnin välein, että olo ois edes vähän siedettävä. Huomenna sitä helpotusta odotellessa…