Otsikointi on ollut jotenkin viime aikoina hirvittävän vaikeaa. En vaan keksi mitään, mikä liittyisi liioin aiheeseen, tai mitään, mikä ei kuulostaisi omaan korvaan tavalla tai toisella hirvittävän tyhmältä.
Työpäivä meni taas sillä samalla kaavalla, kuin muutkin. Tuntuu, ettei mikää vaatetus ole riittävän vähän tuonne paahtavaan kuumuuteen. Koiria ei voi kuvitellakaan pitävänsä siellä mukana, koska jo alhaalla lämpötila nousee helposti yli 30 asteen, joten on helppo kuvitella, miltä se katon rajassa tuntuu… aika ikävältä, etten sanoisi. On suorastaan ihme, että siellä pysyy tajuissaan. Vettä pitäisi muistaa juoda paljon, mutta koska vesi on yläkerrassa, eikä siellä paljoa tule pyörittyä, on juominen aivan liian vähäistä. Jotenkin uskon, että juuri tuon viime aikaisen vähäisen veden juonnin, plus tietenkin muutaman päivän takaisen talviturkin heiton takia mulla on taas se helvetin virtsis! Voi että mua ottaa päähän. Tunnistin oireet melko nopeasti ja aloin heti juomaan paljon vettä. Kotiin päästyä ongelma vaan paheni pahenemistaan, kunnes taas sai huomata, että punaista on… karpalo-yök-mehua on mennyt jo vaikka kuinka paljon ja C-vitamiinit on taas otettu esiin. Voi, kun ne edelliset estolääkkeet olis sopineet, niin ei olisi tätäkään vaivaa taas. Mutta kun ei sopineet ja olis uudet pitäny ostaa. Rahat on olleet sen verta vähissä, etten halua edes itseäni lääkitä… huomenna täytyy etsiä se vanha resepti ja täytyy ottaa yhteyttä taas sinne työterveyteen ja kertoa kivat uutiset. Uskon, että tämä on itse maanpäällinen helvetti, ei varmasti ole mitään niin inhottavaa, kuin tämä tunne ja olo!
No, siitä sitten siihen, että selvittelin taas tänään niitä eräitä asioita, mutta jotenkin tuli tosi sellainen hämmentynyt olo. ”Mitä mä olen tekemässä”-olo. Irrallinenkin ehkä ja sellainen, kuin keikkuisi vähän huteralla pohjalla. Sillä tässä taidetaan jokatapauksessa kyllä muutenkin olla noiden hommien osalta. Maanantaina olisi Helsingissä yksi tapaaminen, joka jännittää ihan sairaasti. Tuo tapaaminen, kun ei sujunut viime kerralla kovin hyvin. Nyt olen tietysti valmistautunut mahdollisiin yllättäviin käänteisiin… mutta silti mietityttää, että onkohan tämä nyt hyvä dea. Rahaakin siihen taas varmaan menee. Mutta tietysti olisihan se pieni hinta tulevaisuudesta, vai? Välillä mä toivoisin, että joku muu tekis mun puolesta päätöksiä (hyviä tietenkin), että voisin itse vaan mennä sinne, minne osoitetaan. Ja lisäksi tietysti toivoisin, että joku muu sais välillä näitä ikäviä tauteja, jotka haittaa mun päivittäistä elämää aika perkeleesti! Tässä alkaa kohta suorastaan pelkäämään, että koska se taas uusii. Yhdestä pääsee eroon, menee hetki ja tulee toinen.
Olo on kyllä kaikinpuolin niin epämukava, että taitaa nämä kirjoittelutkin olla taas tänään tässä tältä päivältä. En edes viitsi oikolukea.