Lainaa.com

Elämää päiväkirjan muodossa

Kohti uusia tuulia

15.06.2011, tiiuli

Maanantaina oli siis se erittäin huippusalainen tapaaminen, joka sujuikin erittäin hyvin. Matemaattisessa testissä oli kaikki väärin, mutta muissa olin kaikista paras! Mua kehuttiin älykkääksi (niin, kuvitelaas!), päättäväiseksi ja johtaja tyypiksi. Olin myös ainut, joka sai kädenpudistuksen ja vastauksen heti ja se oli myönteinen. Hyvä mieli jäi.

Joskin, kun ehdin jo tuulettaa asiaa ihmiselle, jonka uskoin tukevan mua, niin sieltä tulikin täysi tyrmäys siitä, kuinka en hänen mielestään sovi siihen hommaan ja lista negatiivisia (vain) kommentteja ja sitä, kuinka homma ei hänelle sopinut, joten ei sovi mullekkaan.

Siitä tiestysti vähän fiilis laski ja aloin tosissani myös epäilemään, että no, onko musta nyt sitten siihen oikeasti. Mä olen siitä ihan huononlainen ihminen, että annan toisten mielipiteiden vaikuttaa tosi paljon itseeni. Tietyt ihmiset ja ”auktoriteet” ovat sellaisia, että kävelen just siihen suuntaan, kun ne käsevät, mutta tämän asian suhteen aion tasan tehdä niin, kuin itse haluan.

Ensin suunnittelin suuntautuvani mt-hommiin, mutta nyt on selvinnyt, että tahdon hammashoitajaksi. Tänään otinkin jo yhteen paikkaan yhteyttä ja katsotaan nyt…

Aamulla suuntasin ensimmäisenä käymään tallilla ennen töitä. Oli luvattu niin paljon vesisadetta, että päätin mennä loimittamaan Donnan. Siellä se makoili issikan kanssa. Semmonen on musta aina epäilyttävää jotenkin (ei issikan kanssa makoilu, vaan se makuulla oleminen)… Kiskoin tamman ylös ja huomasin siinä tarkastusta tehdessä, että sillä oli n. neljä vekkiä sisäjalassa. Kuvittelin myös ainakin, että vähän ontui. Hoidin reitä relaxantilla ja jätin tamman sinne. Näitä laidunkolhuja, kun aina kuitenkin sattuu, päätin olla stressaamatta siitä sen enempää. Lepoa nyt vaan ja haavojen huolellinen puhdistus päivittäin, eiköhän se ole taas sitten kohta, kuin uusi.

Palkkapäivän kunniaksi meillä onkin tänään uusia perunoita, pihviä, salaattia, vinkkua ja vaikka mitä hyvää! 🙂


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *