Lainaa.com

Elämää päiväkirjan muodossa

Turhuus

13.07.2011, tiiuli

Eipä juuri muutosta eiliseen, sama meno jatkuu edelleen ja jos mahdollista, niin fiilis on huonompi. Lähinnä siiksi, että kun väsyttää ja on henkisesti poikki, niin sitte pienemmätkin vastoinkäymiset tuntuu isoilta jutuilta. Siinäpä sitten ajelin kotiin ja porasin silmät päästäni, koska ilta ei mennyt, niinkuin piti.

No eihän se itkeminen mitään auta, kyllä mä sen tiedän, mutta toisaalta joskus teki mieli kirkua ja kiljua, ku pahainen kakara. Jotenkin se vapauttaa vaan ilmaa sitten, kun saa päästää patoumat valloilleen. Mutta koska olen fiksu ja aikuinen ihminen, mä käyttäydyn ”aikuismaisesti”, sitten vaan tulee semmonen hetki, kun on yksin ja rauhassa, että voi antaa itselleen luvan vähän romahtaa. Mieluiten sen tietysti tekee yksin ja salaa, koska heikkouttaanhan ei sovi näyttää, sellanen mä aina olen ollut. Ja jos itkettää jonkun nähden, niin voi sitä häpeää, vaikka normaaliahan se on.

Jos vaan olis aikaa, niin kävisin varmaan salilla hakkaamassa nyrkkisäkkiä. Vois aina sinne jättää huonon fiiliksen. Hölkkääminen on tällä hetkellä pois suljettu, koska mulla on vasen polvi niin tosi kipee.

Maitokin oli mennyt pahaksi, voi kuinka kurjaa. Josko vähän laulaa lurauttelisin, siitä tulee aina parempi mieli.

Ainiin kevät-talvella on suunnitteilla muutto toiseen kuntaan. Odotan niin innolla, että hyvä, kun housuissani pysyn, uusi alku!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *