Viime sunnuntaina kävin hakemassa tamman pois laitumelta. Se aavsti heti, että nyt kyse ei ollutkaan enää siitä, että
Tässä vielä vanhalla tallilla odottamassa lähtöä.
mennään töihin, vaan jostain aivan muusta. Kiukutteli minkä kerkesi, jäkitteli, eikä millään olisi halunnut kävellä kunnolla.
Donna vietti yhden yön pihatossa ja sunnuntaina puoli kolmen aikaan ajettiin äidin kanssa Shelliltä vuokratun kopin (joka oli ihan tuhottoman kallis hinnaltaan ja vain muutamasta tunnista!) kera pihaan. Kaavittiin nopsaan loputkin tavarat kasaan (suurimman osan veinkin jo viime lauantaina uudelle tallille) ja äiti talutti Donnan koppiin. Donna on mennyt sinne aina hyvin, mutta tällä kertaa se vähän epäröi. Tuli nätisti koppiin, mutta hieman protestoi. Koppi oli kaikenlisäksi sille liian pieni. Takapuomi osui kokoajan sitä takapuoleen ja sekös sitä harmitti. Onneksi meillä oli niin lyhyt matka edessä, että se menikin vaikka sitten vähän liian lyhyessä kopissa.
Perillä Donna tuli hienosti pois ja se vietiin suoraan laitumelle. Sillä oli ihana iso tila käytössään, jossa se juoksenteli uusien tuttavien kuikuillessa viereisestä tarhasta. Kun lähdin tallilta, Donna parka juoksi auton perään. Luuli selvästi, että mä olen hylännyt sen sinne. Siitä tuli vähän surullinen olo, kun muutenkin olen aika tunne ihminen ja herkästi saan itseni allapäin.
Jotenkin arvasin, mutta illalla sitten tallilta soitettiin, että Donna oli karannut ja juossut lankojen läpi (tätähän ei ole koskaan ennen tehnyt!). Se oli lopulta saatu kiinni ja viety sitten talliin toisen hevosen kanssa. Donna oli myös tämän päivän karsinassa, kun eivät olleet vielä
Uusi talli ja iso aitaus
saaneet sähköjä sinne laitumille. Kuitenkin tänään päätimme yhdessä tallinomistajan kanssa, että Donnan on parempi pienemmässä tarhassa, jossa on puu-aita. Olin erittäin tyytyväinen ratkaisuun. Ainakin se pysyy turvassa siinä.
Yleensä sanotaan, että hevosen pitää antaa kaksi viikkoa sopeutua uuteen kotiinsa, ennen kun sillä aletaa ratsastamaan… no itse en ole pitänyt kyllä tästä ohjenuorasta kiinni. Heti tänään, kun menin tallille, otin juoksutus tarpeet esiin. Mun mielestä on helpompi pitää rutiini ja arki, silloin hevonenkin sopeutuu paremmin, kuin että se seisoisi ensin kaksi viikkoa, keräisi virtaa ja olisi sitten liian pirteä.
Juoksuttelin hetken molempiin suuntiin ja sitten käveltiin vielä vähän maastoja lähialueelta maastakäsin. On niin sairaan upeeta, että Donna
luottaa muhun niin hienosti. Ihan uusi paikka ja kaikki, mutta mun kanssa se käyttäytyi niin, kuin aina ennenkin! Ihana rauhallinen tamma. Jopa pesupaikkaan, johon joutuu peruuttamaan, kun siinä ei mahdu oikein kääntymään, meni niin mallikkaasti ja ilman epäröintiä. Olin ihan hieman onnellinen tästä.
Päivän epäonnisin hetki sattui sitten lähtötilanteessa… mulla oli Donnan arkun lukon avaimet hupparin taskussa. Sitten mun kimppuun suhahti joku ötökkä (oletan, että hirvikärpänen YÖK) ja tietysti kauhuissani revin paidan päältä ja vielä pudistelin sitä aikani. Sitten ajelin onnellisena kotiin ja tajusin yhtäkkiä, että voihan paska, ne avaimet oli tietysti siellä takin taskussa! Onneksi olin antanut vara-avaimen hoitajalle… sitä sitten huomenna hakemaan tuolta ihan toisesta suunnasta!
ps. kuvat meni vähän tyhmästi nyt, mutta asettelun inspiraatio koki jotenkin täydellisen notkahduksen, joten olkoon.