Vapaapäivät on sitte mukavia. Nukuin tänään pitkään, enkä heräillyt aamuyöstä, niinkuin kolmena edellisenä yönä.
Heräsin kaikenlisäksi tosi pirteänä, sekin oli mukavaa. Kaappasin koirat matkaan ja suuntasin tieni tallille. Ihana syysilma sai ennestään hyvän mielen kohoamaan pilviin. Odotukset olivat myös korkealla hevosen suhteen
Lähdettiin tänään maastoon, koska edelliset kaksi päivää on tuuppailtu kentällä. Tamma on ollut loistava, mutta huomaa, että kun se alkaa olemaan aika hyvässä kunnossa, niin on myös sitä kuntoa kiukutella. Toisaalta, kun hevoseni on vähän kipakka, tiedän, että se on terve.
Oli kyllä ihan mahtavaa mennä tuolla kaikkien värien keskellä. Lenkin päätteeksi mentiin myös metsäosuudelle, jossa ei koskaan kävele muita. Siellä on hiljaista ja nättiä, varsinkin, kun värien loisto on nyt parhaimmillaan. Varsin raukeita oltiin molemmat, kun päästiin takaisin tallin pihaan. Oli ensin tarkoitus, että olisin vienyt koirat vielä metsäilemään, mutta olin niin väsähtänyt ratsastelujen päätteeksi, että ajettiinkin suoraan kotiin. Kotona en ehtinyt kauaa istumaan, kun suuntasiin käymään kaverin luona katsomassa, saisinko sen konetta heräämään henkiin. En saanut. Kaveri värjäsi kuitenkin tukkani siitä hyvästä, että vilkaisin masiinaa. Siinäpä se päivä meni. Huomenna saa heppa nauttia vapaasta ja itse aion myös ottaa irti viimeisestä vapaapäivästä saunan ja siiderin voimin. 🙂