Lokakuu ei ole vielä ihan loppu, mutta ei mene enää montaakaan päivää, kun siirrytään marraskuun puolelle. Ihan viimeisen viikon aikana on illat pimenneet huomattavasti ja tänäänkin ajaessani vartin yli seitsemän illalla tallilta oli aivan säkkipimeää! Töiden jälkeiselle ratsastelulle olen saanut sanoa hyvästit, sillä kentällämme ei ole valoja, eikä ole kovin mielekästä siinä muutenkaan ilta myöhällä sahata. Aamuisin en kykene niin aikaisin lähtemään tallille, koska sitten en jaksaisi töissä. On vaan uskottava, että olen siirtymässä harrastukseni kanssa talvea päin. Hevonen ei hajoa siitä, että se ei joka päivä liiku, mutta tietysti huolettaa se, että kun olen nyt saanut sen tosi hyvään kuntoon, niin kuntohan sillä huononee ja pelkään myös lihasten tippuvan. Hevonen liikkuu tällä hetkellä 2-4 kertaa viikossa mahdollisuuksien mukaan, eihän se mitenkään kovin vähän ole, mutta silti. Harmittaa, kun itsensäkin on saanut siihen vireeseen, että jalat, eikä nivuset tule kipeeksi rankemmastakaan ratsastuksesta ja omat reidet ja takapuoli on tosi hyvät nyt, niin äh, palataan taas sitten takaisin alku-asetuksiin.
Lunta saisi alkaa pikku hiljaa tippumaan ja ilma vois alkaa menemään jo pakkaselle. Tulisi edes vähän valoisampaa sen lumen myötä. Eikös me kohta jo siirretä kellojakin, niin ehkä on toivoa, että olisi edes vähän valoisampaa, kun pääsee töistä. Eikä saa tietty valittaa, on hyvä että on töitä, joita tehdä, koska tämä mun elämäntyyliini on kallis (ei ehkä muu siinä, mutta hevosen pitäminen on tyyristä, mutta se on mun tärkein henkireikä tässä maailmassa). Onneksi suurimman osan vuotta pystyy kuitenkin harrastamaan aktiivisesti.
Tänään meille muutti kolme uutta degua (ne asuvat mun työpaikallani). Jo olemassa oleva Aida sai perheensä seurakseen: äiti Bertha ja sisarukset Ada ja Astrid. Nämä söpöläiset pääsevät samaan asuntoon parin päivän päästä. Koska ”perhe” on ollut toisistaan erossa muutaman viikon, koettiin turvallisemmaksi, että pidetään ne ”haistelu” väleissä pari päivää. Meillä on ollut aina tuolla deguja, mutta tämä on eka kerta, kun niitä on oikein lauma. Ihania otuksia ja mun täytyy myös varautua siihen, että nuo söpöläiset tulevat joku päivä todennäköisesti muuttamaan meille kotiin. Degut ovat siis omiani, eivätkä kuulu työpaikkanii ”vakiovarusteisiin”.
Jätin taas myös tallitupakoinninkin pois. Olen harjoitellut pahettani silloin tällöin, kun olen äärimmäisen stressaantunut (pakko myöntää, että varkauden jälkeen saatoin tupakoida enemmän, kuin yleensä). Mutta nyt päätin, että pidän muutaman viikon tauon taas myös tallitupakoinnista. Todennäköisesti ei taas sitten tee edes mieli. Tai harvemmin tekeekään, ei koskaan ole sellaista tunnetta, että olisi jotenkin pakko polttaa, tai tulis raivarit, jos tupakkaa ei saa. Olen monesti sanonut, että jos joku keksisi tupakan (on itseasiassa keksitty, sähkötupakka), joka olis pelkkää vesihöyryä, niin voisin ihan tyytyväisenä poltella sitä. Itsessään mulle on ihan sama, mitä savua sitä sisäänsä vetää, kun tämä on ollut kuitenkin eräänlainen rentoutumiskeino (josta tosin puoliso ei pidä).
Kello lähestyy 22.00, kohta onkin aika mennä nukkumaan ja huomenna aloittaa uusi päivä. Pari päivää enää ja sitten on pidempi vapaa, josta aion ottaa kaiken ilon irti hevoseläimen kanssa!