Tänä samaisena päivänä kolme vuotta sitten pimeässä ja sateisessa ilmassa ajelimme äidin kanssa Shelliltä vuokratun
kopin kera Mäntsälästä kotiin kyydissämme minun ensimmäinen oma ostamani hevonen.
Tuo hevonen oli kaikkea sitä, mitä en olisi hevosestani halunnut: tamma, iso, herkkis, ruunikko ja sen nimikään ei ollut mikään kovin erikoinen. Jokin tuossa hevosessa vain sai minut vakuuttuneeksi siitä, että tämä on minun ja mun on tarkoitus se ostaa.
Ensimmäinen vuosi oli tavattoman vaikea. Emme tulleet toimeen, enkä osannut lukea koko hevosta. Kun se ei ymmärtänyt minua ja kiukutteli, pidin sitä vain hankalana ja ajattelin, että se suorastaa ”v*ttuilee” minulle. Paremman tietämyksen mukaan toki ymmärrän, että ei eläin niin osaa tehdä, eikä suunnitella, että olempa huomenna ärsyttävä. Hyvien opettajien kanssa homma saatiin lopulta sujumaan ja nyt kolmen vuoden jälkeen nautin harrastuksestani ja hevosestani täysin siemauksin. En malttaisi odottaa, että pääsen tallille puuhailemaan sen kanssa, kun pari vuotta sitten kirosin vain sitä, että olen mokoman ostanut.
Tämä meni silkaksi ylistämiseksi ja ”ruualla leikkimiseksi” (niin, kuin moni ystäväni sanoo), mutta tämä on minun elämäni tärkeä sisältö ja tämä on minun itselleni suoma syntymäpäivälahja, joka lopulta täytti sydämestäni hevosen kokoisen aukon.