Työssä raatamisen vastapainoksi pidin tänään vapaapäivän (ja todellakin ansaitun sellaisen). Olin aamusta asti jo hirmu tyytyväisellä tuulella, koska heräsin siihen, että aurinko paistoi ikkunasta. Sitä ei olekaan pitkään aikaan näkynyt edes vilaukselta! Suuntasin tallille ja jätin taas aamupalan syömättä, vaikka mulla olikin nälkä. Jotenkin olen vaan aina niin tohkeissani, että saan just ja just vietyä koirat ja sit juoksenkin jo auton suuntaan.
Oli mieltä ylentävää huomata parkkipaikalla muiden autojen olevan aivan jäässä, mutta omani (jonka olen laittanut jo jonkun aikaa lämmitykseen) aivan sula ja pääsin heti matkaan.
Ajatus oli, että työskennellään tänään kentällä, koska alkaa olla jo aika liukasta, eikä meillä ole hokkeja vielä. Kenttä oli kuitenkin sen verran kuhmuraisen oloinen, että mentiin kuitenkin maastoon. Piti kiertää ihan vaan melko lyhyt lenkki käynnissä, mutta nyt reittiä, jota ei olla menty pitkään aikaan. Tammahan rupesi luonnollisesti sitten siellä perseilemään. Siksi me lakattiin juuri menemästä sitä reittiä, kun se alkoi aina jännittää siellä ja käyttäytymään ärsyttävästi. Koska tamman käytös oli niin huono, päätinkin pidentää lenkkiä. Mentiin sama lenkki siihen päälle vielä, kuin yleensäkin. Osin lenkki meni hyvin ja osin taas sain kiristellä omia hampaitani, etten menettänyt hermoani. Onnistuttiin molemmat kuitenkin aika hyvin. Ens maanantaina on taas kengitys ja saadaan hokit alle. Pohdin sitä kenttääkin, että onhan se kyllä talvellakin aika muhkurainen ja silti siinä ratsastetaan, että taidan vaan reippaasti ens kerralla vääntää siinä.
Tallilla karsinan siivouksen sun muiden hommien jälkeen jumittelin vielä hetken juoruilemassa, kunnes jatkoin matkaa kaupan kautta kotiin. Olin varsin mielissäni tästä päivästä, koska olin siinä uskossa, että minulle jäi laskujen jälkeen vielä n. 500-600 euroa rahaa. Katsoin hetki sitten verkkopankista tilin saldoa ja olin lentää perseelleni (jos en jo olisi istunut)…tilin saldo näytti aivan jotain muuta ja negatiivisessa mielessä. Olin sitten unohtanut, että meneehän siitä se mun lainanlyhennyskin, jota en muistanutkaan. Tämän jälkeen mieli muuttuikin astetta synkemmäksi. Onneksi en ollut huumassani mennyt sitten tuhlailemaan näitä kuviteltuja rahojani, siinä sitä sitten oltaisiin oltukin.
No, ei se mitään, näillä mennään mitä on saatu. Donnallekin hain sopivasti tänään sapuskaa, että ei sekään nälkään kuole. Eikä nyt muutenkaan, saahan tuo siippa rahaa ja vielä palkkansa pari kertaa kuussa, toisin kuin minä, joka saan vain kerran.
Nyt valmistaudun huomiseen erittäin työteliäiseen työpäivään ja valmistan mieleni jo nukkuma asentoon. Toissa yön valvoin lähes kokonaan. Pelkäsin ja sitten, kun sain unta, sain pitkästä aikaa unihalvauksen. Olen saanut sellaisen vain kerran ja olin silloin ylä-asteen 9:llä luokalla. Se on ollut varmaan sarjassaan yksi elämäni karmaisevampia kokemuksia. Ikävä oli toki tuo nyt äskettäinkin ollut. Pahinta on se, että ei voi liikkua, ei voi sulkea silmiään, voit vaan katsoa. En yhtään ihmettelis, vaikka joku olisi saanut sen aikana sydänkohtauksen!
Se siitä sitten, viime yö meni hyvin ja nukuin aika pitkään tänään aamulla, lopettelen kirjoittelun tältä päivältä tähän.