Matkalla jonnekin

Tänään nukuin tosi pitkään. Olipas ihanaa, kun ei tarvinnu herätä aikasin ja pakata eläimiä autoon yms. Mun  aamut, kun on yleensä ihan sika kaoottisia ja sitten oon aina tosi huonolla tuulellakin vielä.

Siivoilin siinä aamusella vähäsen loppiaisen kunniaksi ja kahden maissa lähdin kaverin tyttären kanssa tallille. Hänen oli määrä tulla ratsastamaan Donnalla.

No, se ei mennyt ihan niin, kuin oli suunniteltu, Donna meinaan kaatui, kun liukastui etusella ja tyttö jäi alle! Onneksi ei käynyt kuitenkaan mitään. Luita ei murtunut ei hevoselta, eikä tytöltä.

Reippaana kapusi takaisin selkään ja vielä hetken ravaili ja käveli, että huomasin, että Donna liikkuu eteen päin.

Tarkistin vielä jalat, eikä niissä ollut mitään normaalia poikkeavaa. Tosin nyt kun kengittäjä vaihtui, niin ne on mun mielestä turvottanu paljon enemmän, kuin ennen… en tiedä. Pitäisi alkaa käyttää pinteleitä takajaloissa, mutta en löytänyt tänään, kuin yhden kappaleen laatikosta. Täytyy siis marssia kaupoille ostamaan uudet pintelit.

Kotiin päästyäni tehtiin loppiaisruokaa. Hernekeiton sijaan tosin meillä oli pihvejä, salaattia, perunaa ja tietysti sitten myös laskiaispullaa. Nam, oli hyvää! 🙂

Värjäsin illan mittaan myös tukan. On taas vähän punaisempi.

Huominen mulla on aikaa itselleni ja koirille, koska Donnan hoitaja menee sillon, joten voisin vaikka yrittää pestä pyykitkin, niitä onkin jo aikamoinen kasa.

Tässä tämä loppu ilta menee Idolsia katsellessa ja myöhemmin tulee Twilight telkkarista. Ja siis mähän olen alusta asti ollut sitä mieltä, että en varmana kato sitä paska leffaa! Mä oon lukenut ne kaikki kirjat sillon, kun ne on tulleet, eikä ollut puhettakaan mistään elokuvista. Mä oon ylipäätään aina ollu stä mieltä, että kaikki hyvät kirjat pilataan huonoilla elokuvilla…

Mietiskelin vähän, että pitäisiköhän mun laittaa tähän pätkä mun kirjoittamaani tarinaa mukaan… ois ehkä aika alkaa julkaisemaan niitä jossaan muuallakin, kuin vaan omassa pöytälaatikossaan…

Tarina ei kerro oikeasta elämästä, mutta joku tietysti saattaa voida samaistua siihen. Tarina on lisäksi ihan keskeneräinen, mutta ehkä kirjoitankin siihen vielä jatkoa…

Pilvessä

Mä olin vasta 16-vuotias, kun jouduin muuttamaan kotoota. Mun perhe oli rikki. Isä ei välittäny meistä ja vietti aikaa uuden rakastajansa kanssa ja äiti oli aina kännissä. Mein elämä oli täyttä helvettiä. Milloin mistäkin keräsin äidin eilisiä kalja- ja viinipulloja, milloin hain pikkuveljeä tarhasta, kun äiti ei kyennyt ja isää ei kiinnostanut.
Aloin tosi nuorena käyttämään huumeita. Se alkoi viattomalla pilven poltolla ja eteni siitä rankempiin huumeisiin. Ainut, joka jaksoi tukea mua ja pitää mua jaloillaan oli Tomi. Mä tapasin sen ylä-asteella. Se tuli mun luokalle, kun oltiin kasilla. Mä olin siis 14-vuotias. Tomi ymmärsi mua heti ensi tapaamisesta lähtien ja osas lohduttaa mua. Me vietettiin tosi paljon aikaa yhdessä ja ennemmin tai myöhemmin me alettiin pikkuhiljaa seurustelemaan. Elämä näytti menevän hyvin. Äitikin oli ollut hetken taas selvinpäin ja hoitanut velvollisuuksiaan meitä lapsia kohtaan. Se yritti selvitellä välejään mein isään, jota ei meidän asiat enää kiinnostanut. Ei mun vanhemmat ollu eronnu, vaikka niiden pitäisi olla. Joka tapauksessa me pärjättiin hyvin ilman isää. Antoihan se aina välillä vähän rahaa meille, että saatiin ostettua toinen hernekeittopurkki.
Yhtenä iltana mä olin Tomin luona. Sen vanhemmat oli tosi rikkaita ja niillä oli hieno iso talo. Sen huone oli monta kertaa isompi, kun mun. Oikeestaan mulla ei edes ollut omaa huonetta.
Tomi oli varastanu sen isältä punaviinipullon, ja se sanoi, että me juhlitaan. Kun mä kysyin, mikä meidän juhlan aihe on, se sanoi, että me juhlitaan siksi, kun mä olen niin ainutlaatuinen. Mä en tiedä onko kukaan koskaan sanonut mulle mitään niin ihanaa. Me juotiin koko pullo ja meillä oli tosi hauskaa. Mä nauroin ja nauroin. Kaikki tuntu niin helvetin hyvältä. Sinä iltana mä menetin neitsyyteni Tomille ja samana iltana mä poltin ekan kerran pilveä.
Kun mä aamulla menin kotiin onnellisempana, kun koskaan, törmäsin ekana mutsiin, joka makas lattialla alasti. Kauhee viinan lemu tunki sieraimiin ja mä arvasin, että äiti oli taas alottanu ryyppäämisen. Tiko, mun pikkuveli itki sängyssään ties kuinka monetta tuntia. Ja taas mä miljoonannen kerran vaihdoin sen vaipat, täytin sen tuttipullon ja raahasin äidin omaan sänkyynsä. Sen jälkeen mä itkin…
Äiti pyysi multa anteeksi, niin kun joka ilta ennenkin, että oli ollut siinä kunnossa ja se lupasi taas kerran, kuinka se lopettaa nyt juomisen ja alkaa huolehtimaan meistä. Mä en jaksanu enää kuunnella. Mä lähin Tomille. Sen vanhemmat otti mut aina avosylin vastaan. Ne tais vähän sääliäkin mua joltain osin. Mä menin Tomin huoneeseen ja se halasi mua ja sanoi rakastavansa. Tuntui taas, kun koko maailma ois kääntyny paremmaksi. Se ehdotti, että poltetaan parit sätkät ja katsotaan simpsoneita. Se lupas tehdä mitä vain, että mun oloni olisi parempi.
Mun 15-vuotis syntymäpäivä koitti samana päivänä, kun mä aloitin peruskoulun vikan luokan Tomin kanssa. En muista niistä paljon mitään, sillä vietin ne Tomin kanssa juhlien. Me mentiin sen kavereille ja ne tarjos siellä heroiinia. Ne sano, että se olisi vähän niin kuin aikuistumisriitti mulle. Mä vedin viivaa ja taas mä olin taivaissa. Ja kun mä heräsin ja näin ekana Tomin suloiset kasvot sen nukkuessa hiukset pörrössä mun reittä vasten, mä tiesin ketä mä rakastin.
Aloin olla yhä enemmän pois koulusta. Tomi sano, että ei sillä peruskoululla ole niin väliä. Väliä on vaan sillä, että me rakastetaan toisiamme. Se alkoi olemaan tosi poissa – oleva. Mä en oleillut enää kotona. Mun vanhemmat oli vihdoin eronnut ja Tiko oli otettu huostaan. Mä kävin silloin tällöin katsomassa äitiä, mutta se oli aina niin sekaisin, ettei se varmaan tajunnut edes. Isästä mä en enää kuullut sen jälkeen, kun se soitti mulle ja toivotti hyvää syntymäpäivää. Se lupasi hakea mut ja Tikon pois ja lupasi meille onnellisemman elämän sen ja Riitan kanssa. Se valehteli, mä tiesin sen sanomattakin.
Vihdoin koulusta alettiin soittelemaan äidille mun poissa – oloista, mutta eihän sitä kiinnostanut. Ne otti yhteyttä sosiaalitoimistoon. Mä en uskaltanut enää mennä kouluun, koska mä pelkäsin, että mua odottaa siellä sossutädit, jotka vie mut lastenkotiin. Mun elämä meni muutenkin sillä hetkellä niin pilvessä, kun ihmisen voi. Mä en nähnyt ketään muuta, kuin Tomin. Kuukausien kuluessa musta alko tuntumaan, ettei viivan vetämisestä saanutkaan enää yhtä hyviä kiksejä. Mä päätin siirtyä eteenpäin. Tomi oli ostanut luotettavalta kaveriltaan heroiinia ja ehdotti, että kokeiltais yhdessä piikittämistä. Se vakuutti, että siitä saa parhaimmat mahdollisimmat fiilikset, kun mistään ikinä. Mä suostuin tottakai, koska ei Tomi ehdottais mulle mitään, mikä ois mulle vaaraksi. Niin me vaivuttiin yhdessä alas. Se oli ihanaa. Väriloistoa ja naurua, en ollut ikinä kokenut mitään niin upeeta. Vannoin, että tästä tulee mun elämäni paras hetki koskaan. Tomi oli hiljaa ja se tuijotti jonnekin kauas. Se sanoi: Mä rakastan sua. Ne oli viimeiset sanat, mitä se koskaan enää sanoi…
Mä jouduin seuraavana aamuna polille ja sitä kautta vieroitukseen. Samoihin aikoihin multa jäi menkat pois ja alkoi aamupahoinvointi. Sain kuulla olevani raskaana. Mä en tiennyt miten mun olisi pitänyt asiaan suhtautua. Mä olin kauhuissani ja toisaalta iloinen. Seuraavat yhdeksän kuukautta mä vietin vuoroin vieroituksessa ja vuoroin lastenkodissa. Kotiintulo-ajat oli todella tarkkoja ja mun menemisiä ja kaveripiirejä tarkkailtiin. Mä jouduin käymään seuloissa aina muutaman kerran kuukaudessa. Mä itseasiassa sorruinkin kerran pari vetämään pilvee, mutta seuraukset ei olleet hyvät. Mulle ehdotettiin aborttiakin raskauden alussa, mutta en mä halunnut tehdä sitä. Toisaalta olisi ollut parempi, koska en mä ollut kypsä äidiksi. Mä olin masentunut, koska olin menettänyt Tomin ja elämä tuntui muutenki ankeelta.
Viimein koitti päivä, jolloin mun poikani syntyi maailmaan. Se syntyi keskosena, mutta selviytyi sinnikkäällä taistelulla. Mä en ollut yli vuoteen nähnyt äitiä, kun se yhtäkkiä pyrähti osastolle. Se oli tosi nuorekkaan näkönen ja sillä oli hienot kledjut päällä. Se kertoi, että on löytäny itselleen uuden miehen ja se aikoo mennä sen kanssa ens kesänä naimisiin. Mä hymyilin vähän haikeena. En oikeen tiennyt, miten mun olisi pitänyt äitiin suhtautua. Toisaalta mä vihasin sitä ja toisaalta rakastin. Kun mä pääsin sairaalasta mun pojan kanssa, jonka nimeksi tuli muuten Tomi, mä tiesin mitä mä tekisin. Mun elämä tällä paikkakunnalla oli ohi. Mä pakkasin mun vähäiset kamat ja laitoin Tomin kantoreppuun. Sen jälkeen mä tilasin taksin lentokentälle.

ps. mul on taas tän sivuston kanssa ongelmia, tää ei laittanu yhtään riviväliä tohon tarinaan… ei ilmeisesti tykkää copypasteemisesta tämä…