Mä näin viime yönä kovasti unia, jotka painottui mun menneisyyteen muutamien vuosien taakse. Keskeinen asia niille kaikille oli se, että mä tunsin kauheen suurta onnellisuutta ja huojennusta siitä, että mä en ollut täällä, vaan siellä. Mun oli turvallista ja hyvä olla.
Yhä enemmän mun päätä kiertää nykyisin ajatus siitä, että mä haluan ”kotiin” takasin Jorvin rinteeseen Espooseen, pois täältä. Ainut, mikä mua huolettaa on se, että onko mulla enää kavereita siellä? En mä tiedä oisko silläkään niin väliä, vaikka ei oiskaan, mä haluisin vaan takasin. Olis tekemistä, paikkoja joihin mennä ja asioita, joita tehdä. Täällä ei välillä tunnu olevan mitään. Kylhän mä välillä täällä myös viihdynkin, mut sit, kun on päivä, jolloin ei mene tallille, eikä töihin, niin olo on ihan sika tyhjä. Ei ole oikeastaan ketää, kelle soittaa ja ehdottaa, et mentäskö johonki tai tehtäskö jotaan. Mulla on tasan yks sellanen kaveri täällä ja silläkin on muutakin elämää, kuin olla mun kanssa jatkuvasti.
Sitten mä kaipaan kyllä kaikkee muutakin Espoossa. Mun oli tosi hyvä olla siellä. Ainut vaan, että nyt puhutaan ylä-aste ajoista… mä en tiedä tuntuisko se lopulta samalta nyt, kun joutuisin menemään töihinkin ja kaikkee. Todennäköisesti kyllä voisin saada siirron mun duunista saman fiirman lafkaan, mikä ois kiva, koska mä en mihinkään kaupan kassalle mee tms.
Ois niin paljon helpompaa, ku elämä ois semmosta, kuin sillon ylä-asteella. Ei ollu vastuuta mistään, sai vaan olla ja elää. Nyt täytyy olla töissä, maksaa laskut yms. Totesinkin tossa yks päivä, että elämä on sitä, että suurimman osan siitä teet niska limassa töitä, ei niin hyvällä palkalla, elät kädestä suuhun ja odotat taas seuraavaa palkkapävää. Siinä ne vuodet kuluu huomaamattaan. Mä haluaisin elää vielä nyt, kun olen nuori, enkä sitten eläkkeellä!
Siinäpä oli taas tekstiä kerrakseen. Kellokin tulee vasta yks, mitä ihmettä mä teen loppupäivän? Voisin tietysti käydä katsomassa, olisko jossaan halvat juoksukengät ja käydä esim. hölkkäämässä, se ois kivaa.
Viime aikoina tosin oon kävellyt joka paikkaan mun ratsastuskengissä (tallivaatteet, kun sattumalta on mulla useimmiten päällä), mutta hölkkääminen niissä oli kyllä ihan jalkojen itsemurhaa. Kai se muutenkin olisi hyvä panostaa niihin jalkoihin, kun ne on kuitenkin ainot, mitä mulla on. Nekin tosin ihan vialliset, polvet kerää nestettä, nilkkoja särkee jne. Tää mun ”pohdiskelu tulevaisuudesta” alkaa kuulostamaan enemmän semmoselta itkuvirreltä, no kai mä saan joskus valittaakin. Nyt menty niin paljon taas eteenpäin ylienergian turvin, joten jospa tämä ”purkautuminen” taas helpottais ja voisin elellä tyytyväisenä tämän mun talviloman.
Mä en vaan tiedä, mitä ihmettä mä teen koko viikon…