Tänään on taas se päivä vuodesta, kun muistetaan meitä ihania naisia! Vaikka tosin ei se nyt mitenkään eroa mistään muista päivistä, tänä vuonna ei edes sittarista saanut ruusua, niin kuin kahtena edellisenä vuonna, pyh…
Lomailu on sujunut nyt huomattavasti helpommin ja paremmin, kun on ollut tekemistä, käytiin eilen Möhkiksen kanssa kirpputorilla ja värisilmässä, jotta sais tota sen ujoutta pois. Eilen illalla sattui myös jotain sangen mielenkiintoista…
Muuan ystäväni pyysi minua muutamalle tänne paikalliseen. Hän oli siellä taas sitten rumpali-ystävänsä kanssa.
Menin sitten ihan mielenkiinnosta katsomaan, mikä tämä tyyppi on miehiään, kun ystävä on hänestä paljon puhunut (ei nyt puhuta minkään pikkubändin rumpalista kuitenkaan). Paikan päällä olikin sitten erittäin rempseä ja omalaatuinen rokkari. Ystäväni oli sitten tälle mainostanut, että osaan laulaa. Meikäläinen on aina ollut aika vaatimaton oman äänensä suhteen, aina ajattelen, että kaikki muut on kuitenkin parempia… tämä rumpali herra sitten pyysi, että laulaisin jotain. Ajattelin sitten, että no, ehkä mä nyt voin jotain sitten vähän laulaakin, tosin koko ajan oli vähän semmonen tunne, että tämä musiikin ammattilainen kyllä alkaa nauramaan.
No toisin kävi, tyyppi kehui, että on hyvä soundi ja kysyi, että miksi ihmeessä en ole missään bändissä tai pyri musiikki-uralle? No sehän olisi musta tosi hienoa ja kivaa ja kaikkea, mutta en ole osannut jotenkin hakeutua sellaisiin. idols, kun on esim. mun mielestä vaan sellanen pyrkyrikilpailu, jossa ihmiset hukkaa oman indentiteettinsä, kun joku kertoo niille, millanen sun pitää olla, mitä laulaa ja yms. En todellakaan sellaista halua. Sehän olisi tietysti tosi helppo paikka ponnistaa pinnalle, mutta sitten on vielä sekin, että sut muistetaan aina Idols etuliitteen kanssa. Henkilönä, kellä ei ollut mitään omaa.
No, kuitenkin. Siitä jäi aika mukava olo, koska nyt tiedän, että mahkuja voisi olla ja oli tietysti kiva kuulla oikeasti mielipide joltaan puolueettomalta. Nähtäväksi jää, rajoittuuko se mun laulaminen sitten vain kotiin… en ehkä ole meinaan mitään esiintyjä ainesta.
Asiasta toiseen, tänään nukuin pitkään ja suuntasin lähes tulkoon heti heräämisen jälkeen kulkuni tallille. Vähän jännitti, että onkohan sillä nyt joku kinttu kipee tms, kun toissa päivänä meni nurin kentällä. Otettiin ihan vaan käynnissä ja ravissa eteen-alas taivuttelua ympyrällä. Tamma oli ensin tosi huono tuulinen. Kyttäili yhtä ja samaa kentän reunaa koko ajan ja koitti puskea siitä aina lapa edellä pois. Muakin alkoi jo oikeen kiukuttaa.
Lopulta, kun muistin ratsastuksenopettajan sanat, että kun hevonen alkaa kovaksi, on ratsastajan hellitettävä, alkoi ravissa töyskentely sujua jo paremmin. Pystyin antamaan pidempää ohjaa ja koitin pitää oman tuntuman ihan hiuksen hienona. Donna on siitä hauska otus, että ratsastajan virheitä se ei anna lainkaan anteeksi ja se on hirveän herkkä ratsastaa. Tuli siis niitä onnistumisen hetkiäkin. Kiukuttelu saattoi tietty johtua siitäkin, jos oli vähän jäykkä jostaan sen kaatumisen takia. Tosin kaikenmaailman lintujen säikkymiset sun muut tuulenpuuska hepulit nyt tuntuivat ihan suoraansanottuna pelkältä pelleilyltä vaan…
Loppukäynneillä venytettiin pitkälle alas ja rauhoituttiin täysin. Tammakin rentoutui ja antoi kaulan venyä piiitkälle eteen. Simläkulmasta näin, kun joku saapui kentän laidalle ja huomasinkin sen olevan Donnan hoitaja. Lopettelin ratsastuksen ja höpöttelin hänen kanssaan puolisen tuntia. Oli mukava yllätys taas nähdä häntä, kun kauhean usein ei olla törmätty.
Donna sai päällensä fleecen ja ohuen sadeloimen. Ei sillä, että ulkona olisi ollut kylmä, mutta kun kuitenkin tuli hiki ja vähän tuuli, niin ajattelin, että on parempi suojata hyvin, ettei nyt sen takia vedä jumiin mistään. Huomenna meillä pitäisikin olla sitten taas ratsastustunti. Vähän jännittää, koska mä olen vähän sitä mieltä, etten haluais tossa kentällä laukata, tulee aika paljon tilsaa ja pohja nyt ei ole kauhean kummonen. Katsotaan nyt sitten, miten käy.
Kotona poikettiin Kiksun kanssa kaupassa ja ostettiin vähän jääkaapin täydennystä. Viimeksi ostamiani pihvejä oli vielä jäljellä ja tänään oli taas peruna, pihvi päivä nam. Meillä sen verran harvoin syödään pihvejä, että jotenkin se aina tuntuu ihan luksukselta. Yleensä tehdään pihviateria jonkun merkittävän asian vuoksi, ei ihan vaan huvikseen arki ruuaksi.
Illalla luvassa siideri ja sauna. Hyvä mieli, kun on tehnyt jotain, eikä vain istunut kotona tietokoneen ääressä, vaikka tässäkin sangen hyvin ja pitkään välillä viihdyn.
Nyt takaisin perunankeittopuuhiin.
Tulin vielä lisäämään pari kuvaa Nupusta ja Möhkiksestä loppuun…
