Sisäinen kelloni ei taida olla talvilomalla ainakaan siitä päätellen, että heräsin taas kymmenen pintaan. Vein koirat
Maisema
pikapissalle ja iloitsin siitä, että ilma oli tosi kaunis ja kuulas. Pakkasta näytti mittari -11 astetta ja olipas muuten mukavaa mennä lämpimään autoon sisälle. Ajelin tallille jännittyneenä siitä, että onko siellä tänään joku samaan aikaan.
Saapuessani pihaan sain huomata olevani tänään ainoa. Laittelin Donnan rauhassa valmiiksi. Olin jo eilen päättänyt, että menen kentälle ratsastamaan pitkästä aikaa. Olin oikeastaan varautunut siihen, että kaikki menee perseelleen ja suunnitellut, että jos näin on, niin teen ainoastaan vain siirtymisiä ravista käyntiin ja käynnistä raviin. Tamma yllätti mut ihan täysin! Se kaahotti hetken aikaa, mutta alkoi tosi hyvin kuunnella pohjetta ja asettui. Tein välillä vähän reilumpia asetuksia ja muistuttelin sisäjalalla. Tehtiin vielä käynnissä vasta-asetuksia molempiin suuntiin ja tamma oli niin super ja teki mielellään. Tämän jälkeen mentiinkin
Kuurainen hevonen
maastoon vielä loppukäynneille. Siellä ravattiin yksi mäki ja annettiin mennä pikkusen lujempaa metsäpolulla (mun ois kauheesti tehnyt mieli laukata, mutta en kuitenkaan uskaltanut), siellä sitten hidastettiin nättiin pikkuraviin, jossa Donna kokosi itsensä hienosti. Kotiin päinkin käveltiin niin nätisti, että. Olin kyllä pakahtua ilosta ja onnesta.
Tallilla touhuilin vielä hetken aikaa, kun kannoin hevosille vesiä ja otin pikkuponit sisälle sulamaan. Siitä posottelinkin kaupan kautta kotiin.
Ilo ja onni loppuikin sitten siihen, kun pääsin bensa-asemalle…bensatankinkorkki ei auennut niin millään. Kirosin ja kirsuttelin avainta, kunnes sen muoviosa antoi periksi. Asiaa ei yhtään auttanut mies, joka tankkasi toisella puolella ja kommentoi tätä uurastamistani tauotta. Onneksi avaimenrangalla sain kuitenkin auton käyntiin ja ajettua sen kotiin.
Kotona kihlattuni olikin jo hereillä ja mentiin vielä käymään asioilla. Se sai joululahjaksi lahjakortin Prismaan ja osteli
Tintti
vähän vaatteita itselleen. Kaupasta löytyi onneksi myös lukkosulaa ja saatiin korkki auki. Harmittaa vietävästi avaimen puolesta, onneksi siipalla on oma avain ja kyllähän tuo munkin toimii, kun sen vaan saa fiksattua jotenkin.
Himassa meitä odottikin taas astetta inhottavampi yllätys. Nuppu oli repinyt roskiksen ja syönyt sen koko pilaantuneen sisällön. Koira lensikin sittemmin kaaressa vessaan ja siellä saa nököttää miettimässä tekosiaan hyvän aikaa kun ”pikkusisarensa” saa jakamattoman huomion oltuaan kiltisti häkissänsä.
Tintti kakadu pääsi myös häkistänsä ja yllättikin meidät tulemalla kädelleni syömään hunajatankoa. Nyt se kiljuu tuolla häkkinsä päällä peilikuvallensa.
Sellainen oli se päivä tähän asti, mitähän vielä…