Lainaa.com

Elämää päiväkirjan muodossa

Lomapäivä 3

25.01.2012, tiiuli

Päivä on vasta ehtinyt kolmeen, mutta päätin silti kirjoittaa nyt jo tästä päivästä, joka oli poikkeuksellinen, koska en lähtenytkään suoraan tallille. Itse asiassa en mene sinne tänään ollenkaan, sillä on hoitajan vuoro mennä välillä.

Päätin, että tänään on hyvä päivä käydä uimassa ja mennä illalla voimajoogaan. Täytyy olla kohtalon ivaa, että hakiessani parvisängystäni vaatteitani, jotka luvattoman monesti jätän sinne, kun riisuudun vasta sängyssä usein, tulin alas niin, että löin varpaani kiuaskiviin (jotka on odottaneet roskiin menoa kauan ja olen kauheasti varonut, etten vaan satuta itseäni niihin, kun on jo valmiiksi se varvas murtunut). Tästä seurasi sanoinkuvaamattoman hirveä kipu! Huomasin, että pikkuvarvas oli verillä. Pelkäsin kuollakseni sitä yököttävää asiaa, että siitä oli kynsi irronnut, en oikeasti tiedä mitään ällöttävämpää (sellaiset elokuvatkin, joissa revitään hampaita, tai kynsiä irti on ehdoton nou nou).  Vessassa huomasin, että näin ei kuitenkaan ollut, mutta nahkat lähti ja ennestään murtuneeseen viereiseen varpaaseen koski tosi kovasti. Näin ollen uimahallin sain sitten unohtaa, mutta koska varpaat toimii suht hyvin, aion silti mennä joogaamaan. Joskus ennen joogailin aina kerran viikossa, nykyään se on mahdotonta työaikojeni takia.

Kun sain itseni kerättyä ja siippa itsensä valmiiksi, lähdettiin kaupoille. Oli tarkoituksena löytää mulle sopivat housut sinne joogaan, koska vanhat housuni ovat ihan riekaleina, enkä edes tiedä niiiden olin paikkaa ja muuten vaan vähän kierrellä ja katsella, mitä kaikkea sitä onkaan myynnissä.

Housut löytyivät ja juotiin kahvit cittarin kahviossa. Samalla kävin rähjäämässä soneran nettitikusta, joka ei ole enää mun käytössä, että miksi ne laskut ei mene sinne, missä sitä tikkua nyt käytetään. Kuinka ollakaan tämä näppärä nuori mies sitten kyseli, että mitenkäs kännykkä asiat. Kerroin tämän rehellisen tosiasian puhelimestani, että sen tulisi kestää putoamista betoniin/hevosen kavio/uiminen/sora/turve yms. Mies siinä sitten tarmokkaasti esitteli uutta N9 puhelinta (joka näytti ihan liian hienolta kapistukselta, kun mulla on aina ollut käytetty puhelin ja nytkin samsung 20€ maksanut luuri, joka on siipan vanha), jonka lupasi iskunkestäväksi. Vieressä olisi ollut puhelin, joka olisi kestänyt kaiken luettelemani, mutta päädyin sitten kuitenkin siihen iskunkestävään versioon (tätä pohdin puolisen tuntia, kun mentiin toiseen kauppakeskukseen ja päätin lopulta ottaa sen puhelimen). Nyt kuitenkin mietin, olisiko pitänyt ottaa kuitenkin sen toinen…

Kokonais saldo reissusta oli siis: Uusi puhelin ja liittymä, stay up sukat, +60% alennuksessa olleet housut joogaan ja rentouttava terveysjuoma illan saunomiseen joogan jälkeen.

Siinäpä tämä päivä varmaan kokonaisuudessaan onkin. Kohta vähän siivoilen ja laittelen ruokaa. Ihanaa olla lomalla!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *