Noniin, nyt on tultu siihen, kun mun on oikeasti aika muuttaa mun elämäni suuntaa. Niin kauan, kun mä asun täällä, mä en voi paeta mun menneisyyttä ja kipeät asiat muistuttaa mua joka nurkalla tavalla tai toisella. Mun on lähdettävä, jotta mä voin korjata itseni. Mun paikka ei ole koskaan ollutkaan täällä. Mun ei olisi pitänyt tulla tänne ikinä. Nyt mä korjaan sen asian, mä lähden.
Päätös on muhinut, mutta tänään tuli se piikki, kun asioihin on laitettava vauhtia ja mun on päästävä pois oikeesti, eikä vaan puhuttava siitä.
Visiitillämme pk-seudulla mä muistin taas, miten mä ikävöin mun kavereita. Mä en halua enää olla täällä kaukana kaikesta. Mä haluan olla mukana ja mä haluan, että mä voin koska vaan nähdä mun ystäviä ja järjestää yhteisiä illanistujaisia!
Miikään ei mua enää pysäytä tämän asian suhteen. Päätin, että en myy asuntoani vielä. Laitan sen vuokralle ja katsotaan sitten, haluanko edes tätä lopullisesti myydäkään. Sijoitushan tämä on ja joskus oma ja maksettukin, sitten tästä olisi vain tuottoa.
Pikkuveljeni tulee viiden aikaan meille syömään uunigratinoitua kanaa, riisiä ja salaattia. Tarjolla on myös valkoviiniä, sekä patonkia. Huomenna aamulla mulla on asioiden puintia ja sitten loppupäivä pyhitetty hevostelulle ja vapaalle.
Kävin tänään aamulla tallilla ja poikettiin maastoon Donnan kanssa. Meillä oli varsin mukava reissu. Ihana vapauden tunne, kun tuuli käy kasvoihin ja hevonen laukkaa, minkä jaloistaan pääsee. Parasta.