Vika päivä sairaslomaa ja antibiootitkin alkaa ehkä tuntumaan siltä, että ne toimii. Vielä en uskalla kuitenkaan olla liian toveikkain mielin, koska eilen mulle nousi myöskin kuumetta. Tää sisällä istuminen teke mut höperöksi, mä haluaisin ihan kauheesti tehdä jotaan, mut aika rajoittunutta on tää mun touhuiluni, kun tahdon nyt kunnolla parantua, etten vaan sais mitään yök jälkitauteja…
Mitä enemmän mä seurailen noita telkkarin hää- ja vauva-ohjelmia, niin sitä kovempi tarve mulle tulee semmoseen ”pesänrakennukseen”. Katselen myytäviä asuntoja pk-seudulta, suunnittelen, millanen mun puku vois olla (toistaiseksi en ole löytänyt yhtäkään mun näköistä, niistä lukuisista sivuista ja puvuista huolimatta (lukuun otetaan myös ulkomaalaiset sivustot)), mitä hääruokaa, millanen budjetti meille tulee yms. Vauvakuumeilusta huolimatta yksi este on myös se, että mä ihan tosissani haluan touhuta vielä Donnan kanssa, kehittyä Möhkiksen kanssa agilityssa ja elää omaa vilkasta (tai siis ”vilkasta”) elämää siemaillen välillä punkku, vinkkua, tai sauna siideriä. Sit taas kuitenkin biologinen kello käy ihan hullua tahtia ja raivoo tuolla pääkopukassa viimistä päivää.
Se on ainakin varma, että muutosta tarvitaan ja kunnolla. Mä olen ihan läpeensä kyllästynyt asumaan täällä. Ei tää paikka mua oo koskaan miellyttänytkään, mitä nyt viimisenä vuosina vähän jo pääsin kotiutumaan. Mä kuitenkin kaipaan mun ystäviä Espoossa. Yks yö näin ihanaa unta, missä ratsastelin Donnan kanssa mun kotipaikan maastoissa (siellä se mun entinen heppakin oli) ja olin tosi onnellinen, kun tunsin reitit ja tiesin, mistä pääsee pitkän- ja mistä lyhyen lenkin. Täällä mä en osaa lähtee maastoihin ja sitten on vielä paljon autoteitä, joita mä pelkään. Sitä on vanhemmiten tullut sen verran varovaisemmaksi, ettei tahdo lähteä riskeeraamaan, varsinkin, kun on vielä tommonen herkkis hevonen, joka ottaa kans kuumaa helposti. Ne maastot siellä kotipaikalla on aikalailla autottomat ja siellä tehtiin muutamia vuosia sitten oikeen ratsastustiet, joissa ei saa mennä, kuin hevosella. Odotan innolla ja kauhulla sitä päivää, kun muutetaan.
Olin ensin kauhean ehdoton, että en myis tätä mun nykyistä asuntoa, mutta on sekin kieltämättä käynyt vähän korvan takana, että jos ihan oikeesti löytyis semmonen huippukiva asunto, niin eiköhän tää jouda sitte uudelle omistajalle. Arvokin on noussut vaikka kuinka, kun tähän on remonttia tehty, on laatotettu ja lasitettu yms.
Murupupusellakin on vähän uusia suunnitelmia, mikä on hyvä niin, koska meidän talous ei tuosta opiskelusta parane ja se nyt ei näytä ihan etenevänkään niin, kuin oli tarkoitus. Jos se nyt löytäis hyvän oppisopimuspaikan, niin asiat helpottuis ihan hurjasti! Tarvii varmaan käydä potkimassa se tuolta sängystä ylös, ettei liikaa totu oleilemaan. Kaupassakin pitäis vielä käydä ja sitten illalla poiketa pikaseen tallilla tekemässä hommat. Myös, jos sitä vähän jaksais, vois koittaa tätä kämppää siivota sillai pikkasen, muttei kuitenkaan rehki liikaa, ettei nouse taas kuume yms.