Nyt on sitten asiaa ajettu eteenpäin ja se vaihe käynnissä, kun Donna muuttaa jo ”oikeaan” suuntaan. Mut miks se nyt tuntuu musta taas niin pahalta, väärältä ja oudolta? Meillä on nyt loistava paikka. Lukuunottamatta sitä, että siellä on se yks tyyppi, kestä en tykkää ja pari ihan pientä epäkohtaa. Donna ja mä ollaan kuitenkin viihdytty siellä ihan sata prosenttisen hyvin. Mut nyt on pakko liikkua eteenpäin. Ei oo mahdollista vaan enää jäädä ja ajatus muutosta sinne paikkakunnalle aiheuttaa sen, että tallimatka olisi liian pitkä tuonne, missä nyt on.S:aa ja P:stä tulee kyllä tosi suuri ikävä, koska pidän heistä niin kovasti.
Ensin oli innoissani, nyt olen kauhuissani. Jotenkin, kun nyt alan sorkkimaan ”tikulla muurahaispesää” ja alan rikkomaan mun ”entisen elämäni” piuhoja ja katkomaan niitä paksuja parruja, jotka kannatteli vielä raunioita, mua pelottaa. Se on todennäköisesti tervettä pelkoa ja muutos, joka on tulossa on hyvä. Mutta miks mua silti surettaa?
Se on vaan nyt lopullisesti katkaistava napanuora kaikkeen muuhun, ei tässä ole muuta mahdollisuutta enää. Mä haluan vapaaksi kaikesta vanhasta, niin se on.
Sitten muihin aiheisiin. Kiwi ja Nikke on olleet vähän lemmekkeitä viime aikoina… no tänään häkkiä siivotessani sitten löytyis muna palasina häkin pohjalta. Jos ne nyt ihan tosissaan alkaa munimaan, niin ne täytyy siirtää omaan häkkiinsä, ei siitä mitään tule, että Tintti sotkee tuolla tota perheenrakennus operaatiota. Mut mitä ihmettä, kun ei niillä ole edes pönttöä. Voi huokaus, katsotaan nyt sitten. Jos munia vaan tulee, niin kai se on erotettava ja laitettava se pönttö. jos tällä kertaa sit tulis niitä tipuja, kun viimeksi kahden satsin jälkeen ei tullut yhtäkään.
Nyt kun katsellaan sitä omakotitaloa, niin sieltä sitten saa linnutkin ihan oman huoneen. Häkissä ei tarvi, ku käydä syömässä ja nukkumassa, jos tahtoo. Viihtyy ne hyvin tuolla kaapissakin ja jestas, että obvat hyvä kuntoisia ja nättejä nyt! Kiwistäkään en olisi ikinä uskonut, että alkaa kunnolla lennellä ja nauttimaan vapaana olosta, kun oli ekat vuodet niin kovasti sitä mieltä, että häkkiä ei jätetä. Varsinkin sen jälkeen, kun äidin kääpiösnautseri repi siltä pyrstösulat… mutta nyt se on innokkain touhuilija ja ennen kaikkea erittäin utelias!
Möhkiksen kanssa toivoisin, että päästäis nyt kesän aikana kunnolla kiinni siihen agilityyn ja saatais oikeen intensiivi opetusta. Uranvaihdos haaveet on nyt toistaiseksi ”peitelty”, nyt rauhassa, venettä ei parane keikuttaa liikaa yhdellä kerralla…
Ainiin, mun kesäloma alko nyt, tänään oli vimppa työpäivä. Jokseenkin vähän synkissä ja samalla hyvissä tunnelmissa, mutta tiedä sitten miten päin olisi, kai se vielä selviää.