Hyvin harvoin kirjoitan kaksi blogitekstiä päivässä mutta nyt koen tarvetta käsitellä tuota aihetta. Ehkä ennemminkin itseni takia. Alkuun on todettava, että suurin syy, miksi mulla on aika vähän kavereita johtuu siitä, että olen valikoinut vain ns. ”parhaat”. Mun ystävät on sellaisia, keihin voin luottaa. Jos ne eivät ole luottamuksen arvoisia, niin voi sitte painua pois mun elämästäni (niin kuin muutama on mennytkin).
Tämän takia myöskään en kauheasti käy keskusteluja eri ihmisten kanssa toisista kovin mielelläni, etten vahingossa puhu itse seläntakana. tietysti seläntakanapuhumista on monenlaista: harmiton seläntakana puhuminen: ”Marjalla on kiva uus tukka”, Arvostelu: ”Marjakin käyttäytyi niin tyhmästi eilen”, Haukkuminen: ”Marja on itsekäs ja inhottava ihminen”, sekä ihan puhdas paskanpuhuminen, joka ei välttämättä ole totta, tai jota kyseinen henkilö ei itse ole tiedostanut, eikä muut sitten viitsi sitä esiinkään tuoda. Itsestäni puhutaan varmaan vaikka ja mitä! En edes halua tietää, mitä kaikkea pahaa ihmiset musta haastelee, koska mun tulee siitä paha mieli. Jos on jotain asiaa, niin vois tulla sanomaan sen suoraan rehdisti, kyl mä sen kestän, mutta se että kuulee jostaan ”kyliltä” ei ole kauhean kiva fiilis. Lisäksi vielä se, että ei anneta toiselle mahdollisuutta edes puolustaa itseään.
Ongelma taitaa lähinnä olla toisten ihmisten raukkamaisuus. Sitä ollaan niin mielinkielin, mutta kun selän käännät, niin saat siihen veitsen. Mikä ihme siinä on, että ihmisten on puhuttava toisistaan pahaa: kateus vai?! Onko mulla niin hieno ja kiva elämä, että siitä pitää oikein olla kateellinen?! No kiva juttu sitten, ehkä mun pitäisikin olla otettu siitä, että joku ihailee mua niin suuresti (sarkasmia).
Kaikista paras olisi, kun saisi asua jossain helvetin kuusessa keskellä ei mitään, naapurit 10km päässä yksin elukoineen (no voi sinne toi siippakin tulla). Eipähän tule kellekään ainakaan lisää puheen aiheita saati muutakaan. No ei, kyllä puhuttais silti: se hullu akka siellä keskellä mettää elukoineen! Voi luoja, toivoisin että jokaisen oma elämä olisi sen verran kiinnostavaa, että voisi siihen omaansa keskittyä täysillä ja jättää muiden elämät rauhaan.