…jotta parhaat hetket tuntuisivat sitäkin hienommilta. Näin se on tämä hevosharrastus: verta, hikeä, kyyneliä, pettymyksiä ja saavutuksia. Sen sain taas tänään huomata. Aina ei mene hyvin ja sillon, kun on mennyt pidemmän pätkän hyvin, on ihan luonnollista, että joskus tulee takapakkia.
Koko päiväni on mennyt juostessa ympäriinsä. Ensin aamulla Agrimarkettiin hakemaan hevoselle ruokaa. Kaupan kautta töihin ja töistä kodin kautta tallille. Tarkoitus oli tehdä kentällä niitä laukkaharjoituksia. Olen päättänyt, että kolme nostoa on tultava ilman kiihdyttelyä joka kerta. No, tällä kertaa ne kaksi ensimmäistä tuli ihan ookoo. Vähän oli kiukuttelua jälleen kerran ja poikittelua, mutta kuitenkin. Kolmatta nostoa odotin aika kauan. Donnalla on ikävä tapa nykiä mua kaulalle. Mä olen yrittänyt opetella pysymään pystyssä ja olemaan antamatta periksi, mutta joskus voimat loppuu ja ei vaan enää jaksa! Lisäksi se alkaa poikittamaan ja liikkumaan aivan vinona. Sitä ei saa asetettua (ihan sama, miten paljon yrität asettaa ja pistää sisäjalalla vastaan) ja se on pakko kääntää voltille, jotta saadaan asetus läpi. Sitten tätä joutuu jatkamaan melko kauan, että saadaan unohdettua taas se laukannosto ja sen aiheuttama kuumiminen ja voidaan yrittää uudestaa. Olin jo luovuttamassa, kun se laukka nousi vihdoin ja viimein. Olin valmis laulamaan halleluuja ja vaikka mitä. Sain vaihtaa suuntaa. Olin ihan rätti, poikki, puhki tämän rupeaman jälkeen. Aloin jälleen taas miettiä, pitäisikö vaan siirtyä sinne maastoon ja tehdä vaan sunnuntaisin tunnilla kenttähommia valvovan silmän alla, mutta kyllähän se niin on, ettei se riitä. Mun on myös itse pidettävä yllä perusratsastusta ja olen luvannut itselleni, että kentällä käydään vähintään kaksi kertaa viikossa, plus yksi tunti.
Kotiin päästyäni painelin saunaan ruuan jälkeen. Oi, että kun on ihanaa vetää itsensä lauteille pitkin pituuttaan makaamaan ja antaa kipeän selän venyä! Ikävä kyllä meillä ei edelleenkään ole kauan kaipaamaani saunatyynyä, joten joudun kestämään tämän pienen epämukavuuden. Jostaan syystä sitä tyynyä ei meinaa vaan raaskia ostaa…
Saunan jälkeen hieroin kipeisiin lihaksiin pirunkoura geeliä ja toivon sen ennalta ehkäisevän huomisia jumeja.
Olen huomannut, että näin vanhemmiten sitä alkaa paikat kipeytyä nopeammin. Jos on päiväkin väliä, etten ratsasta, niin tuntuu, että jokainen nikama vastustaa liikettä ratsastamisen jälkeen. Syy voi tietenkin olla myös se, että mulla on mahdollinen nivelsairaus, joka oireilee mm. polvien, ranteiden ja lonkan kipuna. Se on joku ”reuma tyyppinen” juttu, muttei sentään ihan reuma kumminkaan. En ole edes varma, mikä sen sairauden nimi oli, mutta suvussani on sitä ja se on helposti periytyvä. Kerään vielä rohkeutta mennäkseni lääkäriin, en haluaisi leikkaukseen…
Huomenna pääsen nauttimaan taas ihmisten ilmoille ystävien pariin! Lähdemme tupareihin pk-seudulle! Yksi asia ystäväpiirissäni tosin varjostaa mieltäni. Toivon, että asiat eivät ole niin, kuin ne nyt näyttäisivät olevan.