Viimeinen päivä ennen joulua. Heräsin aamulla minuutin ennen kellon soittoa. Käytin koirat ja pakkasin kissan kantokoppaan. Katti lähti mökille viettämään joulua, sillä me lähdetään huomenna yhdeksi yöksi pk-seudulle koirien kanssa. Töissä meni hurjan hyvin, oli ihan sairaan kiire ja enemmän asiakkaita, kuin ikinä ennen! Olin mahdottoman tyytyväinen illalla ajaessani kotiin. Tallilla ei tarvinnutkaan käydä, sillä tallimme omistaja oli hoitanut Donnan tänään.
Kotona pesin ensin tiskit ja siivosin keittiön. Imuroin ja siistin muutenkin paikkoja. Seuraavat uhrit olivat koiramme, jotka molemmat pääsivät pesulle. Möhkikseltä leikkasin myös kynnet yksin ilman apuja tällä kertaan, mutta Nuppua en sillä viitsinyt kiusata, kun se pelkää sitä muutenkin niin paljon. Ajattelin, että olkoon nyt joulun kunniaksi sitten, leikataan kuitenkin ennen utavuotta. Linnuille vaihdoin puhtaat aluset, laitoin ruokaa ja herkkuja. Undulaatit pääsivät myös hetkeksi lentelemään. Koti on melko siisti. Vielä pitäisi laittaa pyykkiä kuivumaan ja mennä itse suihkuun. Koiratkin pitäisi viedä vielä nopsaan ulos. Harmi, kun siellä on niin sairaan kurasta, ei tekis yhtään mieli viedä noita elukoita pihalle rapaantumaan, kun ovat juuri pestyt, mutta ei kai auta… kaikki joululahjat on hankittu luojan kiitos. Jos sitä vaikka pääsisi rauhoittumaan joulun viettoon. Pohdin, josko keittäisin itselleni vähän glögiä ja söisin par piparia.
Voi, kun vielä saavuttaisi sen joulufiiliksen. Ikävä kyllä lumi tekee niin paljon ja en muista pitkään aikaan sellaista joulua, että ei olisi ollut yhtään lunta. Tässä se nyt sitten on musta joulu.
Ei kai sitten muuta, kuin hyvää joulua kaikille! Tuskin palailen kirjoituksineni pariin päivään.