Nopsaanpa tämä edeltävä kaksi viikkoa on juossut…juhannus on taputeltu ja kesäloma senkun lähestyy.
Viime keskiviikko iltana hankkiuduimme eroon eläimistä (koirat pikkuveljelle ja kissa porukoille). Kävimme tervehtimässä Donnaa myös iltaisella. Torstaina töiden jälkeen jatkui matkamme Rymättylään Turun saaristoon.
Siellä jätettiin auto vissiinkin kalasatamaan, josta meitä tultiin pienellä moottorivenellä hakemaan ja hurisutettiin saareen. Pelkäsin ihan hulluna mahdollisia punkkeja ja oltiinkin otettu matkaan pari kappaletta punkki STOP tuotteita.
Puolet porukasta oli mulle tuttuja ja vain muutama uusi, tai melko tuntematon. Aika nopeasti sulin kuitenkin, kun siellä ollut nainen osoittautui hyvällä tavala yhtä hölmöksi, kuin itsekin. Tanssittiin varmaan tunti pari illalla. Parasta on, että en
juonut tuona ekana iltana, kuin kaksi siideriä ja mulla oli oikeasti miljoonasti hauskempaa, kuin kännissä! Lisäksi heräsin erittäin hyvinvoivana seuraavaan päivään.
Aurinko helli meitä tuon perjantain ja porukalla maattiin kaikki laiturilla ruskettumassa (palamassa). Paikalle tuli vielä yksi pariskunta perjantaina, jotka olivat viikonlopun yli. Me palattiin sitten lauantaina kotiin, kun ilmakin iski aika huonoksi (niin, kuin oli säässä vähän uumoiltukin). Ajettiin H:n kummitädin kautta kotiin. Kaikesta tuon päivän ruokailusta huolimatta, H kävi vielä hakemassa meille ihanat hesburger ateriat ABC:ltä!
Niin se juhannus sitten sujui. Ei yhtänään punkkia ja ihan hyvä mieli jäi, vaikka toisena päivänä tunnelma olikin vähän ”viileä” erään ihmisen toimesta.
Tänään noudin kissan kotiin ja päivä onkin mennyt siivoillessa, pyykkiä pestessä, ruokaa laittaessa ja pari kirpparia kiertäessä. Illalla olisi puol kasin aikaan ratsastustunti ja huomenna paluu arkeen. Sitten kolme viikkoa eteenpäin ja odotettu kesälomani alkaa!