Turhamaisuus…mikä ihana sana. Minä ja turhamaisuus emme ennen ole mahtuneet samaan lauseeseen, mutta nyt kokiessani jotain aikuistumisen ja naisellistumisen (?) läpikäyntiä on ikäväkseni myönnettävä, että turhamaisuus on astunut elämääni ja myönnän tuijottavani lärvääni peilistä kriittisemmin, kuin aiemmin…
Tänään aamulla kello 6.30 nousin ylös ja hoipertelin tavoittelemaan vaatteita löytääkseni tieni kosmetologille kulmien muotoiluun ja värjäykseen. Olin mukavasti etuajassa ja hommatkin saatiin aloitettua hieman aikaisemmin, kuin oli tarkoitus.
Tämä oli eka kerta, kun mun kulmiin kajottiin. Ne on saanut olla ja kasvaa ihan miten tykkää, koska ne on niin sairaan vaaleat, ettei ne näy. Tästä johtuen olen aina piirtänyt kulmani kynällä. Nyt kuitenkin aamut oisensa jälkeen olen kyllästynyt pitämään kajaalia kädessäni. Ärsyttävintä on koittaa sohia kynällä samanlaiset viivat molempiin kulmiin, kun hädin tuskin silmätkään pysyvät auki!
Kokemus ei ollut kovin kivuton. Olen aika kipuherkkä ihminen muutenkin, jo hyttysen pisto sattuu. Toivoin vain, että kaikki olisi nopeasti ohitse ja näkisin lopputuloksen. Kuvailiin tämän pinseteillä nyppimisen tuntuneen ”vittumaiselta kivulta”, jos joku ymmärtää, mitä ajan takaa. Tulokseen olin kuitenkin enemmän, kuin tyytyväinen! Varmasti palaan tuon kyseisen kosmetologin käsittelyyn uudelleenkin ja taidanpa ennen syksyn tuloa käydä ottamassa väriä myös ripsiin. Hassua, mutta kosmetologi kehui, että mulla on ”ihanan pitkät ripset”. Mä olen aina pitänyt niitä ihan nysinä ja surkeina! Oli kiva kuulla, että ne eivät olekaan ihan toivottomat.
Blogi saattaa nyt jonkun verran hiljentyä, kun siirryin kirjoittelemaan Bloggeriin. Pyrin myös jatkamaan tämän elämää, ettei ihan täysin jää. Jos joku on kiinnostunut lukemaan höpinöitä bloggerissa, niin linkkiä sinne saa kyllä.