Joulu lähenee päivä päivältä. Tuntuu niin oudolta, kun ei ole mitään joulufiilistä johtuen tuosta kurjasta säästä. Jos asuisin yksin, eikä kukaan muistuttaisi, että on joulu, olisin varmaan onnellisena kotona joulun yli ja kaikenlisäksi menisin varmaan töihin ja avaisin liikkeen, sekä ihmettelisin, missä kaikki ihmiset on?!
On niin kauheen synkkää. Ainut, mikä kielii joulun tulosta on se, että kaupat on ihan helvetin täynnä. Ihmiset sinkoilee ympäriinsä, kuin pelästyneet peurat ostoskärryineen. Kaikilla on kauhea hysteria siitä, löytyykö lahjat, onko ruokaa. Ja se päivä ennen aattoa, se on kaikista hirvein. Ihmiset luulevat, että ne kuolee nälkään, koska kauppa on yhden tai kaksi päivää kiinni. Eikä siinä kaikki. Nämä ihmiset, joita voisi hermoraunio hirviöiksikin nimittää on niin helvetin pahalla tuulella! Kaupassa saa ihan tosissaan varoa, ettei tule jonkun ostoskärryjen jyräämäksi. Onneksi joulu on vaan kerran vuodessa.
Meikäläisen päivä meni just niin kun kaikki edellisetkin. Heräsin aamulla, tuli kiire ja paahdoin kiukkuisena koirien kera autolle ja kaasutin töihin. Tänään ei tarvinnut mennä tallille, sillä Donnan hoitaja meni tänään. Yksi asia vähemmän. Kotona värjäsin tukan, jotta saan juurikasvun piiloon ja tukkaan uutta loistoa taas joulun kunniaksi. Pitkästä aikaa kävin myös käsiksi sääriin, jotka normaalisti saa rehottaa, niinkun tykkäävät… epilaattori on kyllä itse paholaisen keksintö! San jalat kuitenkin sileäksi. Vielä ois muutamia asioita ennen joulua. 1. Eläimet täytyy pestä 2. Tiskit ja asunto saada ihan tip top, muuten en saa rauhaa. 3. Jotain lahja-asioita on vielä kesken. 4. jotain, mitä en muista ja jatkan listaa ennen joulua, jos jatkan. Suuri osa on valmista, mutta tuntuu, että suuri osa myös tekemättä. No, kai se siitä sitten taas, kai sitä kaiken valmiiksi saa. Onneksi olen pitkin viikkoa jo siivoillut. Pölyt on ainakin pyyhitty ja vessakin osin pesty, että eiköhän sitä voi hyvillä mielin sinne joulun viettoon lähteä.’
Yksi ikävä asia on, että olen alkanut saamaan hirveästi roskaviestejä kommenttejen muodossa tänne blogiini. Harkitsenkin nyt, että poistanko tämän blogini ja alan pitämään sitä anonyymina jossain muualla. Kun pitää omalla naamalla blogia on aina vähän mietittävä, mitä tänne kirjoittaa…