En ole koskaan myöhässä töistä (enkä voikaan olla, työskentelenhän yleensä yksin), mutta tänään aamulla nousin ylös ja katsoin kelloa, joka näytti kymmentä! ”Jumalauta, perkele!” olivat ensimmäiset sanat, jotka tulivat mieleeni, sitten huojennus siitä, että en ollut tänään yksin töissä ja ajattelin, että ei hätää, pulju on varmaan avattu jo. Samassa hetkessä tulee puhelu, että myyjällä ei ole tänään avaimia mukana.
Nousin, juoksin autolle, ajoin miljoonaa läpi kaupungin ja pääsin töihin, kellon 10.08. Voi että mua suorastaan vitutti! Päivä jatkoi samaa rataa, sain lisäksi uskomattoman hirveitä nivelkipuja ranteisiin, nilkkoihin, sormiin, lantioon yms. Kuin pieniä sähköiskuja ympäriinsä. Päivä oli siis erittäin kivuliaskin. Parin tunnin kuluttua nämä kivut onneksi tosin helpottivat.
Ajattelin, että käynpä tästä töiden jälkeen pankissa pikaisesti viemässä käteiset sinne, mutta kas kummaa, mulla ei ollutkaan lompakkoa! Ajoin siis kotiin tarkoituksena vaihtaa tallivaatteet ja viedä rahat tallin jälkeen. Tietenkään koiratkaan ei sitten olleet olleet ulkona. Nappasin hurtat mukaan ja ajoin aikaa ja pimeää vastaan. Tallille saavuttuani siellä oli tietysti ruuhka-aika… nopeasti hevonen käytävälle ja pesukoppiin, koipien pesu, pika harjaus, pika valjastus. Pintelit ei meinanneet pysyä kädessä, vaan tipahtivat kokoajan kädestäni koittaessani kääriä niitä ja tässä vaiheessa saatoin pari kyyneltä tirauttaa ja sanoa MIKSI?! Olin tietysti melko varautunut siihen, että tamma on ihan tyhmällä tuulella. Olihan jo hämärä, kun päästiin ulos tallista. Matka sujui ihan hyvin, vaikka vastaan tulikin nämä kaksi hevosta, jotka oli tallilta juuri lähteneet. Mutta sitten tuli se lyhty, joka roikkui postilaatikosta… se oli ihan helvetin pelottava tällaisen pienen (165cm) hevosen mielestä. Heitettiin muutamat laukkapiruetit, käytiin myös ojassa. Kolmannella kerralla multa irtosi toinen jalustin ja katsoin jo maahan päin ja mietin, että toivottavasti mua ei satu paljoa ja näin jo mielessäni, kuinka Donnasta näkyy vain takapuoli sen laukatessa talliin päin. Tämän jälkeen käveltiin lyhdystä sulassa sovussa ohi. Kotiin päin tullessa tuli traktori tosi lujaa peräkärryineen meitä vastaan, mutta siitä ei tamma (ihme kyllä) korvaansa lotkauttanut. Vielä yhden kerran piti temppuilla kotiin päin. Meinasi, että ei liiku vaan peruuttaa. No sehän passaa mulle. Istuttiin taas ojassa miettimässä ja kummasti se vaan huvitti mennä taas eteenpäin. Selkeästi jotain testailu meininkiä, kun ei tarvitse (ikävä kyllä) niin aktiivisesti liikkua, kuin aikaisemmin, niin koittaa nyt vähän säikytellä (ei onnistu).
Olin melko hyvillä mielin tuon ratsastus kokemuksen jälkeen, joka kuitenkin oli aika hyvä. Sitten sain puhelun ja tulin puhelun aiheesta hyvin surulliseksi. En viitsi sen aiheesta sen tarkemmin kertoa, koska se koskee lähipiiriäni ja voi olla viisaampaa jättää asia ruotimatta tällaisessa paikassa, jota voi vaikka kyseinen henkilö lukea.
Kokonaisuudessaan päivä oli siis ihan perseestä! Onneksi huomenna on sunnuntai…