Nukuttipas hyvin. Herättiin siinä puol yhden aikaan päivällä. Se harmitti sillai ihan vähäsen, koska musta tuntuu aina siltä, että päivä on menny ihan ohi. No, ainakin sai nukutuksi. Eilinen päänsärky jatkuu edelleen, mutta uskon sen johtuvan auringosta ja kuumuudesta. Tänään onkin niin ennätyksellisen kuuma, että luojan kiitos ei tarvii olla töissä. Siellä on niin sika kuuma muutenkin, kun peltihalli oikeen imee itseensä lämpöä.
Käytiin siinä sitten kaupassa ja ostettiin pihvejä ja uusia perunoita. Kassa kysy paperit, kun ostin kaksi alkoholi juomaa. Pinnan pikkasen kiristy, koska jouduin sitten kaivamaan sen ajokortin sieltä laukun uumenista, koska mullahan ei vieläkään ole sitä lompakkoa… saatoin vähän jopa äyskäistä siinä ja hyvä, ettei ajokortti lentänyt kassan naamaan. Niin, olen vakaasti sitä mieltä, että koska itse kanssa välillä töissä saan kunnolla paskaa niskaan ihmisiltä, on mun kansalaisvelvollisuus olla myös joskus hankala. Se ei ole vain muiden yksinoikeus… no oli miten oli mähän täytän tänä vuonna 24- vuotta ja multa aika harvoin enää pahveja kysellään. Kai se sitten on kohteliaisuus, mutta tosissaan ajokortti oli siellä viimeisimmässä kolossa koko sekamelskaa. Kun nyt löytyis jostaan semmonen kiva lompakko, kun en mä nyt mitään rumaa halua!
Mein ois tarkoitus lähtee seiskalta uimaan tonne lähikuntaan. Ihanaa, toivottavasti siellä ei ole kauheasti porukkaa. Jos mä jotaan inhoon niin kanssa eläjiä, oikeesti. Mä olen ihan sosiaalinen ja mukava ihminen ja osaan mielistellä muita palvelumielessä, mutta sitten, kun mä oon vapaalla, niin tahdon tasan miettiä vain itseäni. Jep, itsekäs, ikävä ihminen, that´s me. 🙂
Olen tosin huomannut, että jos aina nöyristelee muille ihmisille, eikä pidä puoliaan, niin sitä jää jalkoihin.
Yks asia, joka mua myös jaksaa ihmetyttää on tuntemattomien ihmisten kaveripyynnöt facebookissa. Miks ihmeessä mä lisäisin jonkun ihan random ihmisen mun kavereihin, kun pidän siellä muutenkin vaan lähimmät ystävät? Joo, no onneks voi valita. Mä jaan myös niin vähän itsestäni, että jos jotaan pyyntöjä tulee, ne tulee vaan ”kaverien kavereilta”…mutta outoa se silti musta on, että jos ei edes tunne toista.
Oisko se päivän avautuminen ehkä siinä?
Tähän loppuun vielä hyvä sitaatti:
”Imperfection is beauty, madness is genius and it’s better to be absolutely ridiculous than absolutely boring.” — Marilyn Monroe