Se ois sit vihoviimeinen lomaviikko edessä (tai eihän tää enää mun kesälomaa oo, vaan mulle kertyneistä plussatunneista saatua vapaata), ensi maanantaina tuleekin sitten se arki kunnolla kuvioihin. Jotenkin olen jäänyt niin lomalle, että voisin vielä jatkaa tätä. On ollut mukavaa mennä tallille aikaisin ja puuhailla siellä rauhassa ilman kiirettä. Donna on saanut säännöllistä liikuntaa ja olen nauttinut alkavasta syksystä (ainakin suurimmaksi osin). Tänään mentiin taas maastoon käpyttämään. Tamma on uskomaton, se kävelee ihan mistä vain, ei pelkää mitään, mutta sille ominaisesti ”säikähteli” ja hiukan pelleili tänään. Ei taas kahteen päivään oo sillä reitillä käynyt, niin piti sitte vähän esittää.
Jalka on ollut aika OK sen jälkeen, kun se liikunta on ilmennyt säännölliseksi ja kävellään erilaisella pohjalla välillä. Kentällä väännetään n. 2 kertaa viikossa vain, mutta se on ihan riittävästi, sillä noina kertoina liikutuskin on huomattavasti raskaampaa. Saa molemmat vaihtelua ja tosiaan näyttää siltä, että vuohinen ei ole turvottanut niin paljon, lenkillä sulaa aina kokonaan pois ja ei tarvitse veden kanssa läträtä maaston jälkeen. Tamma on vaikuttanut ihan tyytyväiseltä uuteen kotiinsa.
Haluaisin jakaa tähän jotaan menneestä, mutta luulen, ettei tämä ole oikea paikka analysoida sitä… on paljon asioita, joita suuri osa ihmisistä ei minusta tiedä tai edes uskoisi. Mun pää on mun oma pieni maailma ja mulla on siellä pienen pieni salaisuus.
”Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin