Joko tulis sitä lunta ja vähän edes valoisuutta tähän synkkyyteen? Ainakin oli niin liukasta illalla, että melkein ajoin mutkan suoraksi, kun käännyin tallin hiekkatielle, koska tie olikin yllä’ttävän jäässä. Onneksi nopeus oli pieni ja luistelemista kummempaa ei sattunut. Sain hyvän muistutuksen siitä, että talvi liukkaat on alkaneet ja on syytä taas ajella vähän nätimmin. Päivä …
Työssä raatamisen vastapainoksi pidin tänään vapaapäivän (ja todellakin ansaitun sellaisen). Olin aamusta asti jo hirmu tyytyväisellä tuulella, koska heräsin siihen, että aurinko paistoi ikkunasta. Sitä ei olekaan pitkään aikaan näkynyt edes vilaukselta! Suuntasin tallille ja jätin taas aamupalan syömättä, vaikka mulla olikin nälkä. Jotenkin olen vaan aina niin tohkeissani, että saan just ja just vietyä …
Tänään olikin Karvisen aika palata mökiltä takaisin kotiin. Se oli siellä tällä kertaa yli kuukauden päivät ulkoilemassa. Vähän ehti tulla jo ikäväkin. Vaihdettiin mökillä samalla talvirenkaat autoon, ens viikolla pitäis meinaan olla pakkasta (voi kun tulis luntakin!). Samalla kahviteltiin myös isänpäivän kunniaksi ja vietettiin vähän aikaa mökillä vanhempien ja eläinten kanssa. Ikävä asia on se, …
Kylläpä sitä yks ihminen pystyy melkeen ihmeisiin, jos vain yrittää. Työntäytteinen päivä ja aikainen aamu. Tuli töihin siinä määrin kiire, etten ehtinyt hakea ruokaa. Joten paahdoin sata lasissa koko päivän syömättä. Kuuden maissa, kun lähdin töistä, niin ei pahemmin edes tehnyt mieli ruokaa, mutta kun tallilla kääntymisen jälkeen pääsin kotiin, niin kyllä ruoka maistui! Tahtoisin …
Lähdettiin aivan liian aikaisn Turkua kohden aamulla. Autossa matkustin hiljaisena ja samalla nuokkuen. Koulutus oli mielenkiintoinen ja siitä sai paljon irti. Nyt vaan soveltamaan niitä omaan työhön. Joka tapauksessa, olen aamusta asti ollut tosi pahalla tuulella. Toivoin, että se kaikkoaisi päivän aikana, mutta ei se kyllä mihinkään ole kadonnut. Ehkä jopa vaan noussut ennestään. Kävin …
Työpäivä olikin melkoisen raskas tänään. Ei sillä, että asiakastulva olisi ollut jotenkin tavallisuudesta poikkeava (ennemminkin hiljainen), mutta me muutimme tänään liikkeessä hyllyjärjestystä ja lähes joka ikiseen hyllyyn tuli kajottua. Päivä oli raskas ja valehtelematta täydet seitsemän tuntia tehtiin vain ja ainoastaan töitä hullun lailla. Ikävä kyllä ihan valmista ei tullut, vaikka niin oli suunnitelma. Vielä …
Siinähän se pävä meni. Samanlainen, kuin kaikki muutkin normaalit työpäivät. Töiden jälkeen ajelin suoraan kotiin, hoitaja lupasi mennä tänään tallille. Aikalailla läjähdin sohvalle niille sijoilleni ja tässä istun edelleenkin ja suunnittelen jo nukkumaan menemistä kohta. Mulla on kaveri, joka alkoi joskus puhumaan mulle enkelikorteista (jep, kuulostaa varmaan hullulta). Pidin ihan huuhaana koko juttua, kunnes hän …
Joulu tulee kovaa vauhtia, mutta ilma on vaan lämmin ja kostea. Pakkasista ja lumesta ei ole tietoakaan (tosin lehdet sitä taas lupasivat, ainakin pakkasta). Ainut asia, minkä takia se on hyvä, on se, että autoon ei ole vielä tarvinnut vaihtaa talvirenkaita ja hevoselle laittaa hokkeja. Huonoja puolia on sitten vaikka kuinka paljon enemmän. Meillä on …
Olen melko pitkään vältellyt tilaisuuksia, joissa otetaan alkoholia paljon. Perustelen sitä aina sillä, että mun ei nykyään tee mieli örvellellä kännissä ja tehdä sitten vielä jotain tyhmää, kun oma todellisuudentaju hämärtyy ja kaikki näyttää ja kuulostaa erilaiselta humalaiselta käsin. No… meillä oli ne työpaikan joka vuotiset riennot eilen ja homma vähän kuin repesi käsistä (kiitos …
Se ois sitte työviikko ohi. Tänään tarttis pakata ja laittaa kaikki tavarat aamuksi valmiiksi. Meillä on työpaikkani jokavuotinen yhteinen riento lauantaina, joka koostuu osin vähän kouluttamisesta ja myöskin hauskanpidosta. Tämän vuotinen paikka onkin aika hieno. Autoonkin saatiin valot tänään luojan kiitos, alkoikin tuntumaan vähän turvattomalta ja lisäksi sai pelätä, että sieltä tulee kohta sakkoa, jos …
Siitä lähtien, kun siirryttiin talvi-aikaan, on mun aivot olleet edelleen kesä asennossa. Päivät tuntuu ihan toivottoman pitkiltä ja pimeä tulee varhain. Olis nyt edes vähän lunta, niin se korjais jo osan. Työpäivä meni melko väsyneissä merkeissä, aamulla tuntui jo vaikealta nousta sängystä ja silmät meni väkisin kiinni. Kaikenlisäksi, kun työpäivä vihdoinkin loppui, tajusin, että autosta …
Heräsin joskus seitsemän aikaan siihen, että päätä särki ihan hirveästi. Otin särkylääkkeen ja menin nukkumaan. Jostaan syystä aloin sitten pelkäämään, ettei herätyskello toimisikaan ja kello olisi tosi paljon enemmän, kuin luulin ja myöhästyisin töistä. Olen iltaisin ja aamuisin ihan hysteerinen sen kellon kanssa. Koska työskentelen pääasiassa aina yksin, niin on tärkeää, että olen oikeasti ajoissa, …
Kiehahtipa veri sitten ihan täysin tuossa jokunen aika sitten (on kyllä kiehunut vaikka kuinka paljon muutenkin tämän meidän rakkaan taloyhtiön kanssa). Menimme ostamaan uuden kiukaan, koska omamme lyö salamaa ja jokainen löylynheitto on yhtä jännittävää, kuin venäläinen ruletti! Oletin tietysti, että taloyhtiömmehän sitten hoitaa tämän asentamisen, kun kyse nyt on kuitenkin viasta kiukaassa, eikä siitä, …
Heräsin aamulla taas reippaana ylös (ei mun sisäinen kello vaan anna mun nauttia vapaapäivistä) ja koirien lenkityksen jälkeen sutaisin autolla tallille. Siinä ajaessani muistin, että tänäänhän piti niitä kelloja siirtää ja pohdiskelin, että mahtaako hevoset olla vielä ulkonakaan, kun olikin tuntia aiemmin liikkeellä, kuin yleensä… ulkona olivat. Otin tänään kameran mukaan tallille ja räpäsin muutamat …