Formula 1 VPN-Suomi

Luokka: Elämää päiväkirjan muodossa

Elämää päiväkirjan muodossa

28.10.2011

28.10.2011, tiiuli

Hyvää syntymäpäivää minulle! Tänään meni 24- vuotta rikki, niin kauan olen tallaillut tämän pallon pinnalla. Aamusta kävin tallilla (olin ajatellut ihanaa synttäriratsastelua, mutta Donna ei käyttäytynyt ihan parhaimmillaan) ja sitten pari tuntia siivoiltiin kotia miehekkeen kanssa. Viiden aikaan mentiin Rossoon syömään muruna ja ”pikkuveljen” kanssa. Oli tosi hyvää ruokaa, nam! Toisin, kuin edellis vuosina, niin …

Elämää päiväkirjan muodossa

Kolmen vuoden matka

27.10.2011, tiiuli

Tänä samaisena päivänä kolme vuotta sitten pimeässä ja sateisessa ilmassa ajelimme äidin kanssa Shelliltä vuokratun kopin kera Mäntsälästä kotiin kyydissämme minun ensimmäinen oma ostamani hevonen. Tuo hevonen oli kaikkea sitä, mitä en olisi hevosestani halunnut: tamma, iso, herkkis, ruunikko ja sen nimikään ei ollut mikään kovin erikoinen. Jokin tuossa hevosessa vain sai minut vakuuttuneeksi siitä, …

Elämää päiväkirjan muodossa

Lokakuun lopputunnelmia

25.10.2011, tiiuli

Lokakuu ei ole vielä ihan loppu, mutta ei mene enää montaakaan päivää, kun siirrytään marraskuun puolelle. Ihan viimeisen viikon aikana on illat pimenneet huomattavasti ja tänäänkin ajaessani vartin yli seitsemän illalla tallilta oli aivan säkkipimeää! Töiden jälkeiselle ratsastelulle olen saanut sanoa hyvästit, sillä kentällämme ei ole valoja, eikä ole kovin mielekästä siinä muutenkaan ilta myöhällä …

Elämää päiväkirjan muodossa

Maanantai

24.10.2011, tiiuli

Viikko starttasi samaan tapaan, kuin joka ikinen muukin viikko. Sillä erotuksella tosin, että hain aamulla poliisilaitokselta laukkuni ennen töihin menoa. Mulla aloitti tänään töissä uusi työharjoittelija. Tyttö on kreikkalainen. Minut ihan tosissaan yllätti hänen kohteliaisuutensa ja avoimuutensa. Hän puhuu erinomaisesti suomea, koska hänen äitinsä on suomalainen, mutta he ovat asuneet hänen koko ikänsä Kreikassa. Tuli …

Elämää päiväkirjan muodossa

Sumuinen sunnuntai

23.10.2011, tiiuli

Eilinen meni kihlatun juhlissa, joiden päätähti oli Gambina juoma. Itse en lähemmin tehnyt tuohon kyseiseen litkuun tuttavuutta, koska se jo näyttikin siltä, etten siitä pidä. En ylipäätään syö mielellään mitään karkkeja, jotka ovat väriltään punaisia ja mieluummin vältän myös sellaisia juomia, koska ne yleensä maistuvat mielestäni ihan saippualta. Tultiin ajoissa sieltä poiskin, kun ei oikein …

Elämää päiväkirjan muodossa

Rikas, rakas, köyhä, varas…

21.10.2011, tiiuli

Pappi-lukkari-talonpoika-kuppari-rikas-rakas-köyhä-varas. Silkkiä-samettia-ryysyä-rääsyä-sarkaa-verkaa. Kulta-hopea-kupari-rauta-puu-muovi. Talossa-ladossa-kirkossa-navetassa. Tyttö-poika-hullu-apina. -Hyppynaru loru leikki- Viikko on ollut melko mielenkiintoinen… keskiviikkona jouduin törkeän varkauden uhriksi. Minulta vietiin tämän yhteydessä laukkuni, jossa lompakko, avaimet, yksi puhelin yms. Ryöstö ei ollut henkilöity minuun, vaan työpaikkaani kohtaan. Nyt parin päivän aikana olen ripotellen saanut henkilökohtaisia tavaroitani takaisin. Rötöstelijät (anteeksi ilmaisuni mannet) olivat heittäneet laukkuni johonkin …

Elämää päiväkirjan muodossa

Elävänä haudattu

16.10.2011, tiiuli

”Päädyin hiljaisiin kyyneliin Ikävän kaupunkiin Turhiin haaveisiin Kun toinen siivistä katkaistiin Miten voi sattuu niin, nyt oon syvällä niin Sydän elävänä haudattiin” -Elävänä haudattu- Niin kauan kestää onnellisuutta, kun saa olla saavuttamattomissa. Mutta, kun korttipakka jälleen hajoaa, ei sitä saa kunnolla enää kasattua. Kortit ovat rikkinäisiä, eikä niille ole enää järjestystä, osa jopa hukassa. Koitat …

Elämää päiväkirjan muodossa

Sataa, sataa ropisee…

10.10.2011, tiiuli

Vapaat jatkuu. Siitä huolimatta herätys oli tänään aivan liian aikaisin. Kävin vähän asioilla aamusta ja valmistauduin kotona lähtemään tallille. Koko päivän on tullut vettä enemmän, kun laki sallii. Onneksi en häpeä käyttää sadevaatteita hevosen selässä, vaikka nuo ei todellakaan ole mitkään tyylikkäät… tallilla oli ekaa kertaa ikinä vähän ruuhkaa. Uuden hevosen omistaja tuli aika pian …

Elämää päiväkirjan muodossa

Täällä taas

09.10.2011, tiiuli

Taas on kulunt pieni aika siitä, että olen muistanut tänne kirjoitella. Tuuletkin on taas ihan erit, kun kävin taas pk-seudulla entisen hevosen vanhalla tallilla, tulinkin siihen tulokseen, että enhän mä tänne halua jäädä, vaan ehdottomasti mennä sinne! Kaiketi täytyy pistää sitten pyörät pyörimään. Pyysin, että vanha tallikaveri ilmoittelisi, kun paikka vapautuu, että voin sen Donnalle …

Elämää päiväkirjan muodossa

Mitä tapahtuu?

03.10.2011, tiiuli

Miten voikaan ihminen olla näin hämmentynyt… suunnitelmat muuttaa muotoaan koko ajan. Alan kohta pelkäämään, että ei päästä täältä mihinkään. Oon todella ihan kypsynyt tähän kylän pahaseen ja haluan mahdollisimman nopeasti saada muutosta aikaiseksi. Sanoin jopa, että voidaan muuttaa sinne pk-seudulle, ihan sama, kuhan vaan jotain tapahtuis. Tiedän myös, että tulen tulemaan siellä varmasti surulliseksi monellakin …

Elämää päiväkirjan muodossa

Perjantai

23.09.2011, tiiuli

Taas olis vapaita tiistaihin asti. Nyt vaan täytyy taas ottaa kaikki irti, levätä ja rentoutua. Hevosen kanssa sujuu taas tosi kivasti. Eilen yritti taas temppuilla kentällä. Teki taas stopin ja alkoi peruuttamaan. Minäpä laitoin sen sitten peruuttamaan melkeen kentän ympäri ja jopas huvitti taas liikkua eteenpäin. Oli kovin painava edestä ja melkein jo vähän harmistuinkin, …

Elämää päiväkirjan muodossa

Kipeetä

19.09.2011, tiiuli

Eilen käytiin yhdessä kaverin ja hänen orinsa kanssa pitkällä lenkillä. Niin se vaan nätisti tamma ja ori käpsyttelivät vierekkäin. Oli tosi mukavaa, kun oli seuraa mukana, ettei aina tarvi mennä yksin omassa hiljaisuudessaan, vaikka tietysti siitäkin pidän. Tuli vähän kylmä siinä, kun en laittanut takkia päälle, oli aika lämmin, kun lähdettiin. Tulo matkalla tuli sitten …

Elämää päiväkirjan muodossa

Käytöstavat

15.09.2011, tiiuli

Mikähän siinä on, että ihmiset kuvittelevat voivansa tehdä ihan mitä tahansa esimerkiksi kaupassa. Myyjää on lupa haukkua ja mennä jopa ihan henkilökohtaisuuksiin. Jopa on luvallista heitellä tavaroilla, jos ei käytös miellytä ja uhkailla. Millä oikeudella kukaan esittää uhkauksia kellekään? Mulla on ihan täysin loppunut nyt ymmärrys meihin ihmisiin. Mikä ihme siinä on, että ei vaan …

Elämää päiväkirjan muodossa

Syksy on saapunut

14.09.2011, tiiuli

Eilisestä lähtien vettä tullut lähestulkoon tauotta. Sade on vaihdellut tihkusta kaatosateseen. En sitten eilisestä oppinut, että lenkille olisi kannattanut laittaa sadevaatteet, kun taas elättelin toveita, että ei siellä nyt niin paljoa sada… eilen ja tänäänkin kastuin kuitenkin ihan huolella. Tänään jopa ihan takin läpikin. Donna on ollut ihan kiva ratsastaa. Perusluonnehan sillä on kaikesta huolimatta …