Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Luokka: Elämää päiväkirjan muodossa

Elämää päiväkirjan muodossa

Kolmannentoista päivän kirous

13.12.2011, tiiuli

Aamu alkoi jo tosi nihkeästi. Oli vaikea avata silmiä ja särkyjä oli taas vaikka muille jakaa. Laitoin mobilaattia pintaan ja sutaisin koirien kanssa vihdoin vähän myöhässä autolle päin. Oli helkkarin liukasta ja taas yksi idiootti ihminen koitti laskea koiransa mun hurttien luokse. Mä en ole koskaan pitänyt siitä tavasta, että kysymättä päästetään oma koira toisen …

Elämää päiväkirjan muodossa

Muutos intoilu

12.12.2011, tiiuli

Eilen tullessan kotiin totesin, että meidän värimaailma on tällä hetkellä vähän liian tumma makuuni ja talveen. Siispä päätin (silläkin uhalla, että meillä on eläimiä ja Nupulla eilen alkaneet juoksut) hommata ihan ekana vaaleat matot jostain. Sitten muutenkin vaalentaa sisustuksellisesti erilaisilla vaaleilla pikku jutuilla. Myös verhot joutavat vaaleta. Mä en ole yhtään mikään sisustus ihminen, mutta …

Elämää päiväkirjan muodossa

Loskaa

10.12.2011, tiiuli

Kylläpä nukuttikin tänään pitkään. Heräsin ekan kerran ysin maissa, mutta painoin vielä itsepintaisesti silmät kiinni. Yleensä olen jalkeilla viimeistää ennen yhtätoista, mutta tänään nukkuilin vähän pidempään. Sinäänsä vähän harmitti, koska tahdon vapaapäivinä tallille niin aikaisin, kuin mahdollista, mutta toisaalta olo oli ihanan pirteä! Lenkitin koirat (tai raahasin perässä, eivät oikeen tykänneet märästä ilmasta) ja kiskoin …

Elämää päiväkirjan muodossa

Torstai

08.12.2011, tiiuli

Viikko on mennyt tosi nopeesti taas. Tuntuu, että viimeset pari kuukautta on menneet myös ihan hujahtaen. Kuvittelin aina asuessani vielä kotona ja ylä-astetta käydessäni, että aikuisuus on liian täynnä vastuuta ja kaikki aika menee töissä, kun silloin sain käydä koulua, olla kavereiden kanssa, ratsastella hevosellani ja muuta mukavaa, jota suuresti arvostin jo tuolloin ja tiesin …

Elämää päiväkirjan muodossa

Vihdoin lunta

06.12.2011, tiiuli

Jo eilen illalla hyppelin riemusta täällä meidän pienessä asunnossamme, kun huomasin, että tulee lunta! Tarkoitus oli käskeä kihlattu viemään koirat illalla, mutta mun oli pakko sännätäkin sinne itse nauttimaan tästä harvinaisen kummasta asiasta! Lunta olen odottanut jo pari kuukautta ja heittänyt jo toivoni talvesta, nyt se ainakin vähän näyttäytyi, saa nähdä, kuinka pysyvästi tosin. Aamulla …

Elämää päiväkirjan muodossa

Sunnuntai

04.12.2011, tiiuli

Uusi aamu alkoi taas. Heräsin melko myöhään, johtuen univelasta ja siitä, että nukuin vähän huonosti. Näin taas vaihteeksi tyhmiä unia, mutta oli ne siedettävämpiä, kuin edelliset. Käytin nopsaan koirat ulkona ja söin jugurtin (olen nyt ihan tosissani koittanut, että syön aamulla edes vähän jotain). Sitten suuntasin autolle ja käänsin taas nokan kohti autoa. Oli ihanaa, …

Elämää päiväkirjan muodossa

Kun mikään ei mene putkeen…

03.12.2011, tiiuli

En ole koskaan myöhässä töistä (enkä voikaan olla, työskentelenhän yleensä yksin), mutta tänään aamulla nousin ylös ja katsoin kelloa, joka näytti kymmentä! ”Jumalauta, perkele!” olivat ensimmäiset sanat, jotka tulivat mieleeni, sitten huojennus siitä, että en ollut tänään yksin töissä ja ajattelin, että ei hätää, pulju on varmaan avattu jo. Samassa hetkessä tulee puhelu, että myyjällä …

Elämää päiväkirjan muodossa

Onnistumisia

28.11.2011, tiiuli

Aamu alkoi varhain vapaasta huolimatta. Suuntasin tallillekin ajoissa ja olin jo päättänyt, etten odota tänään yhtään mitään. En onnistumista, enkä epäonnistumista, vaan se menee, niin kuin menee…tarkoitus oli, että mennään ihan fiiliksen mukaan kentällä ja ratsastellaan vaikka vaan ravia ympyrää ilman sen kummempia. Koska olin itse rentoutunut ja hellä kädestä, oli Donnakin mukava. Venytti hyvin …

Elämää päiväkirjan muodossa

Myrsky

27.11.2011, tiiuli

Heräilin aamulla yhdentoista jälkeen ja poikkesi nopsaan koirien kanssa pihalle. Köröttelin siitä sitten tallille ja vähän niin kuin toivoin, että ehtisin ennen sitä luvattua sadetta ratsastamaan. Päästiin just kentälle, kun se sade sitten alkoi. Siitä huolimatta tehtiin töitä pitkään. Tamma oli ensin tosi kiva ja sitten se sai taas jonkun ”haista v*ttu” kohtauksen, jonka jälkeen …

Elämää päiväkirjan muodossa

Yksi uni pilaa koko päivän

23.11.2011, tiiuli

Aamu alkoi mahdollisimman huonosti. Näin koko yön unia menneistä vuosista ja elin niiden tapahtumia läpi taas. Ja unihan keskittyi nimenomaan niihin asioihin, jotka on koskaan koetelleet eniten (ei niinkään siis mihinkään hyviin muistoihin). Koska unet olivat kovin todentuntuisia, saivat ne lähes koko päivän pilalle, koska ne pyörivät ajatuksissa taas. Olis tosi helppoa, kun vois valita …

Elämää päiväkirjan muodossa

Mä tahdon jotain muuta

22.11.2011, tiiuli

”Mä tahdon jotain muuta jotain suurempaa tahdon nähdä kaiken ja oon valmis maksamaan tuntemaan sateen ja tuulen ja auringon Mä tahdon jotain muuta, ei tarvii odottaa jos joskus palaan ovelles voit tehdä mitä vaan mut nyt pakko mennä kun on sydän on levoton On teitä täynnä maailma ja täynnä ihmisiä tiet kuin lehtiä tuulessa uneksijan …

Elämää päiväkirjan muodossa

Lauantai

19.11.2011, tiiuli

Vapaapäivän kunniaksi nukuin yön melko huonosti ja olin väsynyt aamulla noustessani herätyskellon ääneen. Suuntasin melko liukkaasti tallin suuntaan, koska tänään oli luvassa tunti päivä. Tallille päästyäni tein hommat nopeasti ja varustin Donnan. Jostaan syystä mulle tuli siinä ihan uuvahtanut ja omituinen olo. Ihan rupesi tosissaan väsyttämään niin, että hyvä kun silmät auki pysyi! Kipusin selkään …

Elämää päiväkirjan muodossa

Viikonloppu

18.11.2011, tiiuli

Nyt ois taas työt sitten seis tiistaihin asti, kiva. Huomenna vuorossa pikkuveljen synttärit (kuvitella, se täyttää 18- vuotta) ja ennen sitä aamulla tunti (toivottavasti kenttä ei ole kauhean jäinen ja koppurainen, kun ei ole niitä hokkeja vielä). Ihmisen mieli ja pää on kummallinen asia. Kun on kokenut jotain, josta on toipunut pitkän aikaa, v0i ihan …

Elämää päiväkirjan muodossa

Torstai

17.11.2011, tiiuli

Niin, siinä se taas meni niin kuin edellisetkin. Ei kertakaikkiaan mitään uutta. Paitsi se, että olin tänään aivan rätti poikki töissä. Koko viikko on puurrettu niin tajuttomalla sykkeellä, että nyt alkaa olemaan ruumis aika poikki. Siispä otinkin tänään jo vähän rauhallisemmin, onneksi niin suuri työ on tehty, että eipä se mitään haittaa. Päivä oli lisäksi …