Päivät kuluu taas samaa rataa. Olen ihan nuutunut töissä, loma kolkuttelee melkeen lähellä, mutta sitten ei kuitenkaan. Viiminen pari viikkonen tuntuu niin sairaan pitkältä ajalta. Uupumus näkyy jo olemuksessa, kaverit sanoo, että näytän väsyneeltä. No mä olen väsynyt. Myöskin väsynyt tähän petolliseen mieleen, joka ohjailee päivien kulkua… siihen tottuu kyllä, eikä se nyt paha ole, mutta joskus tekis mieli painaa stop nappia ja pysäyttää kaikki hetkeks. Mulla on ideoita paljon ja mä haluun toteuttaa ne nyt. Mä en halua odottaa hetkeäkään. ”Liian impulssiivinen” sanovat. Niin, semmoinen mä olen. Joskus aina, kun soi Maija Vilkkumaan Rikkinäinen sähikäinen, niin jotenkin ajattelen siinä kohtaa itseäni.
No, sepäs siitä sitten. Menneisyys välillä muistuttaa vaan olemassa olostaan ja saa välillä fiiliksen oudoksi. Jos mä v0isin vaan delete nappia painamalla poistaa joitain asioita menneestä, mä tekisin sen mieluusti. Tai jos mä voisin vaan unohtaa. Mä tahtoisin elää niin täydellistä elämää, kuin mahdollista. Se olis semmonen elämä, missä mikään ei ikinä mene vikaan. Untahan se sitten olis. Viime aikoina mun unissakin on kyllä menny aika lujaa. Toinen toistaan oudompia unia koittaa kertoa mulle jotaan. Ne kehottaa todennäköisesti pysähtymään ja tutkiskelemaan sisintään, mutta niin on kova kuori, että ei anna periksi. Helppoa on piilottaa ja esittää, mutta tulee vielä aika, kun asiat on selvitettävä perinpohjaisesti ja nostettava esiin.