Lainaa.com

Elämää päiväkirjan muodossa

paljon töitä ja vähän vapaa-aikaa

09.11.2011, tiiuli

Työpäivä olikin melkoisen raskas tänään. Ei sillä, että asiakastulva olisi ollut jotenkin tavallisuudesta poikkeava (ennemminkin hiljainen), mutta me muutimme tänään liikkeessä hyllyjärjestystä ja lähes joka ikiseen hyllyyn tuli kajottua. Päivä oli raskas ja valehtelematta täydet seitsemän tuntia tehtiin vain ja ainoastaan töitä hullun lailla. Ikävä kyllä ihan valmista ei tullut, vaikka niin oli suunnitelma. Vielä jäi ihan pikkusen, jotka teen lauantaina valmiiksi. Nyt särkee jalkoihin ja selkään. Olen aivan poikki, mutta samalla iloinen ja olenkin tässä hykerrellyt itsekseni. Näin tästä tavaroiden siirtelystä pahaa unta koko yön ja olin varautunut lukuisiin kolhuihin ja naarmuihin. Ekaa kertaa ikinä en itseasiassa pahemmin edes kolhinut itseäni!

Ajelin sumussa tallille ja tein  nopeasti hommat ja nykäisin tamman sisälle. Värjöttelin myös hetken ulkona juttelemassa, jonka jälkeen suuntasin kotiin ja posoteltiin murun kanssa kaupassa. Päätin palkita itseni saunalla, parilla siiderillä ja sipisillä!

Huomenna onkin helppo päivä. Aamusta lähden Turkuun koulutukseen ja sieltä tullaan hyvissä ajoin pois, jonka jälkeen pääsen ihmisten aikaan ja valosalla tallille, jee! En ole vielä ihan varma, mikä on huomisen agenda tamman kanssa. Maastoilu olisi taas mukavaa, mutta toisaalta mieli halajaa koulujuttujen pariin kentälle. Viimeksi meni kuitenkin niin mukavasti, vaikka virtaa olikin. Ensi viikolla olisi taas luvassa ratsastustunti. Sitäkiin varten olisi hyvä, jos kerkeisin vähän kentällä itsenäisestikin ratsastelemaan.

Siinäpä se on päivän anti. Ei varmasti kovin kiinnostava, mutta tällaista se mun elämä on. Töitä ja tallilla käymistä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *