Nousin ylös jo väärällä jalalla ärtyneenä, mutta tyytyväisenä siihen, että on perjantai (tai ainakin siihen asti, kunnes huomasin, mikä päivämäärä tänään on). Olen hiukan taikauskoinen ja osasin kyllä jo ihan vähän varautua siihen, että tämä päivä ei välttämättä ole helpoimmasta päästä (ei liioin eilinenkään, mutta se nyt ei ollut mitään verrattuna tähän päivään). Aamulla hurruttelin koirien kanssa töihin ja avasin liikkeen.
Yksi, jos toinen asia sujui vähän hankalasti. Kassatyöskentely oli äärimmäisen haastavaa tänään johtuen niistä luvattoman monista mokista, joita en yleensä tee, mutta tänään tein niistä jokaisen! No, taputan itseäni selkään siitä hyvästä, että vein päivän kunnialla loppuun asti ja tein aika hyvän tuloksen myöskin! Viimeinen vastoinkäyminen töissä sattui, kun koitin sulkea ulko-ovea… se perkele ei meinannut mennä kiinni, koska jostaan aina ilmestyi lisää lunta sinne oven väliin, joka teki sen kiinni saamisesta yhtä helvettiä. Kun lopulta olin kiroillut ja vähän raivonnut ovelle, sain sen lukkoon. Keräsin kamppeet ja koirat ja näin jo silmissäni, kun yritän sulkea ovea ja en saa sitä tärkeintä kiinni, tai pahimmassa tapauksessa se ovi ei mene kiinni enää ollenkaan ja kiukuttelen sen kanssa monta tuntia, koska eihän sitä missään nimessä voisi auki jättää (tervetuloa meille ostoksille, maksa omantunnon mukaan!)! Ovi meni kuitenkin aika mutkattomasti kiinni kokonaan, tarkistin vielä pari kertaa ihan vaan siksi, että olisi suorastaan kohtalon ivaa, että se olisi jäänyt auki…
Auto oli yksi jääkuutio, kun oli koko päivän tullut lunta niin helvetisti. Kun vihdoin pääsin autoon alkoi matka tallia kohti. Ajomatka oli melkoinen selviytymistarina. Tuuli, tuiskusi ja sitten oli näitä autoilijoita tiellä, jotka ei vaan osaa ajaa tällaisissa olosuhteissa. Pääsin tallille turvallisesti, mutta jouduin ajamaan auton umpihankeen, kun en mahtunut normaalille paikalleni. Jännitin autosta noustessani, pääsenkö sillä enää pois sieltä. Hoitelin hommat ja taputin tammaa, jonka näenkin ensi kerran sitten vasta maanantaina, kun lähden huomenna sinne pk-seudulle. Autokin lähti pienellä heijauksella liikkeelle ja hienosti pikku pösö puski itsensä kinoksien läpi, olen ylpeä pikku purkistani! Poikkesin vielä kaupassa ja kotiin saapuessani huomasin ärtymyksekseni, että typerät naapuri paikoilla olevat autot eivät ole liikkuneet koko päivänä mihinkään ja aura-auto ei ole voinut aurata paikkoja. Mua ihan suunnattomasti ärsyttää, kun ihmiset vie autonsa tolppapaikoille ja sitten ne ei käytä edes niitä tolppia! Lisäksi idiootit jättävät niin pienen raon mulle, että hyvä, että autosta pääsee ulos. Pyrinkin tästä lähtien ajamaan niin lähelle sitä typerämpää autonaapuria, kuin mahdollista, ehkä hän ymmärtää tämän jälkeen, kuinka hankalaa minun on koittaa purkkiini ahtautua tuossa pienessä tilassa, tai jopa pelkääjän puolen kautta!
Nyt, kun kotiin pääsin, niin en aio poistua täältä, kuin koirien pikapissatuksen merkeissä ulos, mutta muuten olen ankkuroinut itseni tiukasti sohvannurkkaan!