Taas olis vapaita tiistaihin asti. Nyt vaan täytyy taas ottaa kaikki irti, levätä ja rentoutua. Hevosen kanssa sujuu taas 
tosi kivasti. Eilen yritti taas temppuilla kentällä. Teki taas stopin ja alkoi peruuttamaan. Minäpä laitoin sen sitten peruuttamaan melkeen kentän ympäri ja jopas huvitti taas liikkua eteenpäin. Oli kovin painava edestä ja melkein jo vähän harmistuinkin, kunnes alettiin laukkaamaan. Voi vitsi, että meni hienosti! Lihasta on niin paljon, että kokoamaan alkaa lähestulkoon heti ja kokoaminen jatkuu pitkään. Olin taas niin iloinen, että hyvä, kun en parkumaan alkanut.
Tänään mentiin heittämään maastolenkki. Ei mennä enää sitä tavanomaista, joka kiertää talo-alueelta, koska temppuilee siellä niin paljon. Onneksi meillä on toinen lenkki jota voidaan kävellä. Se on pidempikin ja ei tarvitse itsekään jännittää, että mitä se nyt säikähtää.
Hevosvoittoista on kirjoittelu, mutta eipä sitä muuta jännittävää mun elämässä ole nyt tapahtunut.
Pienen järkytyksen aiheutti töissä se, että törmäsin erääseen henkilöön, jota olen vältellyt n. 1½ vuotta… en tiedä, mitä tämä henkilö itse ajattelee, mutta olen aika selkeästi antanut ilmi, että en tahdo enää aikaa viettää ja mieluummin en halua olla missään muissakaan tekemisissä hänen kanssaan. Mulla ei ole varsinaisesti itse henkilöä vastaan mitään, mutta olosuhteet, kun olimme ystäviä olivat erit ja ei ole mahdollista jatkaa enää samalla tavalla, sillä siihen liittyy liikaa huonoja muistoja sun muita. Tämä taas herätti ennestään kytevän ajatuksen päästä nyt heti pois tästä kunnasta. Pikkuveljeni on ilmaissut halunsa muuttaa myös ”vaikka heti”, eli saisin tähän asukkaankin.
Ei auta sitte, ku vaan nyt katsoa, mihin tämä elämä vie. Ahdistaa, kun en voi nyt heti tehdä näitä asioita, mutta toivon, että ne ovat edessä pian!