Pappi-lukkari-talonpoika-kuppari-rikas-rakas-köyhä-varas.
Silkkiä-samettia-ryysyä-rääsyä-sarkaa-verkaa.
Kulta-hopea-kupari-rauta-puu-muovi.
Talossa-ladossa-kirkossa-navetassa.
Tyttö-poika-hullu-apina.
-Hyppynaru loru leikki-
Viikko on ollut melko mielenkiintoinen… keskiviikkona jouduin törkeän varkauden uhriksi. Minulta vietiin tämän yhteydessä laukkuni, jossa lompakko, avaimet, yksi puhelin yms. Ryöstö ei ollut henkilöity minuun, vaan työpaikkaani kohtaan. Nyt parin päivän aikana olen ripotellen saanut henkilökohtaisia tavaroitani takaisin. Rötöstelijät (anteeksi ilmaisuni mannet) olivat heittäneet laukkuni johonkin ojaan ja ottaneet pelkät kortit (ajokortti, pankki- ja luottokortti ,kelakortti yms). Myös oma puhelimeni on löytynyt toisen sian hallusta, joka on jäänyt kiinni. Pistää taas miettimään, että kuinka sairasta oikeesti tämä nykyaikana on. Tapetaan toisia (jopa neljä vuotiaat ottaa toisiaan hengiltä), pahoinpidellään ihmisiä mitä heppoisimmin perustein ja muutenkin tämä outo käytös muuta maailmaa kohtaan. Miks musta tuntuu, että viimeisen vuoden aikana tää on oikeen kärjistynyt?
Jos asiasta haluaa hakea jotain positiivista, niin se on se, että saan mun ajokorttiin uuden kuvan (vanha oli ihan kammottava)…
Lokakuu tekee loppuaan (vastahan se alkoi) ja niin on valoisat illatkin pikkuhiljaa loppuneet. Eilen painoin kaasua ajaessani tallille pimeyden kanssa kilpaillen, uskoen, että ehdin hevosen selkään valoisalla ja lenkiltäkin pois ennen pimeää. Tallilla tallinomistaja meinasi, että ei kannata lähteä, pimeä tulee. Hän oli oikeassa. Parikymmentä minuuttia siitä oli säkkipimeää… masennus sentään, olemme siis siirtyneet ratsastuksen saralta talvi-aikaan haluamattamme. Tähän mennessä olen pyrkinyt, että Donnalla on korkeintaan vain kaksi vapaapäivää, mutta ikävä kyllä ratsastaa ei pystytä niin usein nyt, syystä että ei ole niitä valoja ja hevonen heittäytyy muutenkin ihan vatupääksi pimeällä. Tulis nyt sitten edes lunta, niin valostuisi pikkusen.
Koitan myös muistaa ryhdistäytyä tämän blogin suhteen (vaikka tuskin tätä kukaan lukee) ja kirjoitella vähän enemmän tänne. Mulla vaan on nin tylsä ja yksitoikkoinen elämä, että ei aina ole mitä kirjoittaa. Sama kaava joka päivä, samat hommat joka päivä. Mieluiten tietysti kirjoitan tuosta rakkasta harrastuksestani hevosen kanssa. Se kun on niin suuri osa elämääni ja ollut minulle aina intohimo. Jos pitäiti valita vain yksi eläin kaikista maailman eläimistä, minä valitsisin hevosen. Ne ovat ja tulevat olemaan aina henkireikäni selvitä tässä epäreilussa maailmassa. Kun joku potkii päähän, voi aina suunnata tallille ja touhuta hevosen kansa hetken jotaan. Siinä ajatukset tuulettuvat ja sieltä pois lähdettyään on taas uusi eheä ihminen.