Lainaa.com

Elämää päiväkirjan muodossa

Sairastelut jatkuu

18.04.2012, tiiuli

Jestas, että tää on tylsää!! Jouduin eilen soittamaan työterveyteen, koska mulla olo meni huonommaksi iltaa myöten.

Karvisen ulkoiluhetki sunnuntaina

Yö meni hikoillessa kuumetta pois ja aamulla se olikin poissa. Olo tosin oli, kuin jyrän alle jääneellä. Työterveys käynnin jälkeen nukuin hetken ja kävin sen verran haukkaamassa happea, että tein Donnan hommat tallilla. Siinä sitä taas huomas, kuinka romuna ihan peruskunto on, kun ei meinannut jaksaa työntää edes kottikärryjä!

Lisäksi nyt, kun mulla on tosi tylsää, tekis mieli tehdä kaikkea. Tein Gina Tricotiin 100€ tilauksen kaikesta ihanasta, mutta en tohtinut vielä lähettää sitä. Mulla on ton verran ”ylimääräistä” säästötilillä, mutta en ole ihan varma, kannattaako niitä nyt käyttää noihin ”turhamaisiin” asioihin, kun yllätyksiä voi tulla jos jonkun laisia, mihin sen rahan sitten tarvitsee. Toisaalta mun vaatekaappi huutaa uutta ja samoin alusvaate osasto, joka alkaa olemaan ihan surkea. Nekin, mitä on jäljellä on niin kauhtuneita, että hetkenä minä hyvänsä saan heittää ne pois…

Ajattelin, että voisin tänään leipoa vaikka omenapiirakkaa, jos saa ton siipan kaupoille herättyään. Munkin tekis kauheasti mieli lähte emetsästelemään jotain mukavaa kaupoilta kotiin, mutta enhän mä kipeenä voi lähteä kylille viilettämään. Sitten en parane ikinä ja toisekseen, jos siellä sattuu olemaan joku tuttu, niin voi näyttää oudolta, että sairaslomalainen hilluu ostoksilla. Ainakin musta se olisi tosi epäilyttävää, jos tietäisin jonkun ihmisen olevan sairaana ja sitten näkisin sen innoissaan sovittelevan vaatteita jossain.

Ajatelkaahan: mä joku aika sitten oikein toivoin, että tulisin sairaaksi. No nyt oikeastaan toivon, että paranen ja pääsen palaamaan normaaliin rytmiin. Ei tää nyt sitten olekaan yhtään mukavaa. Eniten harmittaa myös se, ettei ratsastamaan tosiaankaan tohdi, eikä just nyt lainkaan ees pystyis.

Niinpä ajattelin, että voisin jatkaa sitä nuorile heppatytöille suunnattua kirjaa. Ehkä julkaisen siitä osan jossain vaiheessa täällä, jos viitsin. Se on ihan perustarina tällä hetkellä tytöstä, joka haluaisi oman hevosen. Vanhemmilla ei tietenkään ole siihen rahaa ja he ovat sitä mieltä, että parissa vuodessa hevonen vaihtuu poikiin, joten miksi vaivautua, mutta tutkimattomar ovat luojan tiet…

Luen aika paljon blogeja ja yksi blogi on aiheuttanut mussa aika paljonkin tunteita viimeisellä kirjoituksellaan. Päällimmäinen ajatukseni on, miten joku voi olla niin vastuuton? Aihetta voisin ruotia tässä muutaman kappaleen verran, mutta koska blogi on aika suosittu, jätän tämän tekemättä, jotta en saata itseäni huonoon valoon. Jokainenhan joka tapauksessa taablaa tavallaan.

Nyt jää taas tarkastamatta  kaikki mahdolliset kirjoitusvirheet, sillä en jaksa siihen paneutua.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *