Lainaa.com

Elämää päiväkirjan muodossa

Sairastusta

14.12.2011, tiiuli

Niinhän se sitten oli, että eilen alkanut kipuilu ja kuume paljastui keuhkokuume tai influenssa epäilyksi. Ensimmäistä veikkaisin mahdollisempana, koska keuhkot tuntuu oudolle ja hengittäminen ”ohutta”. Saikkua nyt ainakin kaksi päivää ja katsotaan sitten taas.

Sen verran kävin töissä, että päästin tuuraajaan sisään ja laitoin hänelle kaiken valmiiksi, että hommat sujuisi mahdollisimman helposti. Tietysti kovin tunnollisena ihmisenä neuroosi iski heti avainten jättämisestä, vaikka tiedän niiden olevan kyllä parhaissa mahdollisissa käsissä. Ne työavaimet kun vaan sattuu olemaan sellaiset, että ennen nukkumaan menoakin tarkastan sata kertaa, että ne on siellä missä kuuluukin ja niin, etten vaan voi unohtaa niitä kotiin.

No tässä sitä ollaan ja tekemistä tälle päivälle ei niin mitään. Toki voisi leipoa lisää niitä hyviä joulutorttuja, kun jotaan pieninä määrinä saa kuitenkin toistaiseksi ilman kovaa tuskaa alas. Sitten taidan katsoa loppuun The Human Centipede II:sen. Ykkösen olenkin joskus nähnyt ja näitä leffoja en tiedä voinko suositella edes kellekään. Menevät samaan kastiin Grotesque ja Mum&Dad elokuvien kanssa. Itse pidän elokuvista, jotka ikään kuin järkyttää, mutta toi Grotesque oli kyllä mullekin jo vähän liikaa. Eilinen The Human Centipede II oli pakko jättää juuri kuvotuksen takia kesken. Ukko oli juuri silpomassa toisen polven nahkaa saksilla… vastapainona tälle tykkään myös kunnon draamaelokuvista ja psykologisista trillereistä, mutta inhoan komediaa. Varsinkin semmosta tyhmää high school formaattia. Ainoat komediat, joille oikeast nauroin ja joista pidin ovat: Bruce taivaanlahja, Hot Chick ja Ace Ventura luonto kutsuu. Muuten tiukkaa seulaa on vaikea läpäistä.

Tulipa taas sivun täydeltä turhaa tekstiä, taidan pistää vaakatasoon ja toivottaa tämän taudin helvettiin.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *