Ja aamu alkoi taas väsyneesti ja pösön nokka suuntasi, minnekäs muualle, kuin töihin. Aloitin sitä, mihin olin eilen jäänyt ja puolenpäivän aikaan olin jo ihan rättipuhki poikki. Päivä nyrjähti vielä vähän sijoiltaan, kun muuan asiakas, joka tuli aika lähellä sulkemisaikaa lähti suuttuneena pois, koska en ehtinyt palvella häntä ilmeisesti tarpeeksi nopeasti, kun kassalla olevalla asiakkaalla kesti hetki maksunsa kanssa. Sitä tuli vähän tyhmä olo, kun ajattelin sitten automaattisesti, että se ei varmaan tule enää ikinä takaisin, kun pitää mua jotenkin tyhmänä. Otan muutenkin ihan liian henkilökohtaisesti kaikki tommoset asiat ja vatvon tosi kauan niitä, jos olen onnistunut suututtamaan asiakkaan. Yleensä vielä kun se vika ei ole mussa, vaan siinä asennevammaisessa ihmisessä…
No se siitä sitten, töistä lähtiessäni huomasin, että meidän toinen Degu (asuvat tuolla liikkeessä) oli vähän oudon oloinen. Jotenkin tosi nuupahtanut ja vähän kipeän oloinen. Siitäkin tuli tietysti vähän huono mieli, täytyy huomenna mennä katsomaan, että kaikki on hyvin,
Suuntailin autonnokan tallille, jossa sain huomata, että Donna on alkanut vihdoin pudottamaan talvikarvaa, jes! Tuli ihan sellainen olo, että nyt on kevät virallisesti alkanut. Kenttäkin oli ihan sula, mitä nyt melkoiset vesilätäköt tietysti siellä oli. Donna porskutti niistä läpi sen enempää ihmettelemättä. Tänään laukattiin ekaa kertaa pitkästä aikaa. Voi huisi, kuin kivaa oli! Donnakin oli niin innoissaan, että heitteli melkoiset pukit (olen aina ollut siinä uskossa, ettei se osaa pukittaa, mutta oli kyllä melko hieno tyylinäyte)! Tamma kuumus tietysti hirveesti ja olisi halunnut pistää mennen sitten lopunkin aikaa. Siinä sitten vähän rauhotuttiin (tai yritettiin) ja tehtiin käyntiharjotuksia ja vähän otettiin ravia loppuun. Pitkillä ohjilla kävelystä ei tullut sitten oikeastaan mitään. Otettiin laukkaa vaan lyhyt pätkä siks, ettei menis kipeeks tms. Sitten, kun päästään kunnolla työstämään, niin lakkaa se kuumiminen, kun huomaa, että saa laukata. Hidastelua ja kokoomista tein jo vähän tänään, mutta ihan vaan vähän.
Tamma oli ihan sairaan kurainen ja niin olin mäkin! Pääsi vielä fleecen kanssa pihalle oleilemaan. Tallikaveri lupasi ottaa sen sisälle sitten myöhemmin.
Ihan sairaan uskomatonta, että huomenna ei tarvi mennä töihin! Tavallaan päivät on menneet nopeesti, mutta hitaasti ja tuntuu, kuin takana olisi useiden viikkojen mittainen työjakso. Tämä johtuu varmaankin siitä, että töissä on nyt ollut aika paljon tekemistä ja on saanut oikeesti raataa tauotta. Katotaan vaan, niin huomenna herään kuitenkin jo joskus kahdeksan pintaan. Yritän ihan kauheesti saada tonne päähän ajatuksen tosi pitkistä yöunista…