Otsikko viittaa mun mieleni käänteisiin. Jos eilinen päivä ei ollut suurimmaksi osaksi parhain, niin tämä päivä ehdottomasti oli!
Aamulla poikkesin ratsastamaan oikeen satulan kanssa pitkästä aikaa, ei olla taidettu käyttää koko kesänä itseasiassa satulaa, mutta ei ole ratsastuskertojakaan paljoa. Tehtiin käynnissä ja ravissa eteen alas jumppaa ja otettiin ihan pieni pätkä myöskin laukkaa. Sitäkään ei olla koko kesänä tehty, voi että kun oli hauskaa meillä molemmilla! Siihen lopetettiin ja käveltiin hetki maastossa. Ei parane liikaa tehdä, kun on saanut lähes olla vaan lomalaisena, että ei tule mistään kipeäksi. Ja kaikki askellajit oli ihan puhtaita, joten nou hätä, että olisi ihan rikki joka paikasta (ei siis tosiaan ole, mutta minä itse olen vähän turhan pessimistinen pienienkin reikien suhteen). Sai kunnon suihkuttelun ja jalkojen kylmäyksen/haava hoidon ja marssittiin yhdessä takaisin laitumelle.
Kun tulin kotiin, mentiin vielä uimaan yhteen uuteen paikkaa, jossa ei olla koskaan käyty ja tykästyttiin siihen kovin. Kaikista parasta on mm. se, että se on meitä lähellä! Ei tarvi ajaa pitkää matkaa ja itseasiassa sinne pääsee hyvin pyörälläkin (jos ne vaan toimisi). Olen ollut jotensakin erittäin tyytyväinen tähän päivään.