Nyt muutamana päivänä on ollut hermo ihan tosi kireällä. Aamut on hankalimpia, kun pitäisi nousta ylös, mutta kun väsyttää niin hirveästi. Eilinen aamu meni niin pieleen, kun vain mahdollista. Tarkoitukseni oli hakea Donnalle ruokaa Agrista ennen töitä. Posotan autolla sinne tuli persuksen alla, menen sisälle, otan kärryt ja pyyhällän hakemaan Donnan syömää peacemakeria. No, sitä ei näy missään. Kysyn, että missä ruoka on. No he kertovat, että sitä on kyllä tuolla varastossa. No mulla ei ollut aikaa mennä sitä sieltä enää hakemaan. Lähdin suhteellisen kiukkuisena sieltä pois, kun ruoka jäi saamatta ja olin ajanut sinne ihan turhaan! Siitä töihin ja koko päivä oli aivan hirveä. Päivä oli täynnä kiukkuisia asiakkaita (sen päiväinen useiden hintojen korotus ei auttanut yhtään asiaa) ja olin aivan maani myynyt, kun pääsin pois.
Tämä päivä oli asiakkaiden kannalta helpompi, mutta aamu oli taas sitä samaa hampaiden kiristelyä ja kiukkuista olotilaa. En kyllä koskaan aamuisin taida olla kovin ilopilleri, mutta olishan se kiva, jos joskus aamulla vois nousta edes vähän hyvällä tuulella…eniten ärsyttää se, että autolle on niin pitkä matka (kahden vuoden jonotuksenkaan jälkeen en ole saanut pihastamme autopaikkaa!). Joudun aina varaamaan aikaa myös siihen, että sinne kestää kävellä koirien kanssa. Nyt kun varpaani on murtunut, on tuo matka vielä hitaampi, sillä joudun kulkemaan nilkuttaen.
Toivon hartaasti, että saan itseni nukkumaan tänään jo yhteentoista mennessä ja herään huomenna virkeämpänä. Kaksi päivää viikonloppuun…